EK haluaa tehokkuutta julkiseen päätöksentekoon

Elinkeinoelämän keskusliitto tekee 19 ehdotusta julkisen päätöksenteon ja lainsäädännön sujuvoittamiseksi.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitalo Eteläranta 10:ssä Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitalo Eteläranta 10:ssä Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Esitykset ovat tuoreessa julkaisussa Ketterä valtio – Yritysten ja investointien Suomi.

EK.n mukaan valtion rooli Suomen uudistumisen ja kasvun mahdollistajana on keskeinen. Valtiolta odotetaan ketterää ja sujuvaa päätöksentekoa, jotta Suomi olisi työlle, yrittämiselle ja investoinneille innostava ja kannustava koti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– EK:n ehdotukset tähtäävät hallinnon päätöksenteon kehittämiseen muun muassa nykyistä yksinkertaisemmaksi ja nopeammaksi. Kansalaisten ja yritysten arkeen vaikuttavia konkreettisia helpotuksia syntyy esimerkiksi asiakaslähtöisyyttä ja julkisten palveluiden saavutettavuutta parantamalla sekä lisäämällä päätöksenteon ennustettavuutta, toteaa EK:n johtaja Tommi Toivola.

Yksi keskeisimmistä EK:n ehdotuksista on lisätä virastojen aukioloaikoja. Asiakkailla on tarpeita laajempiin aukioloaikoihin myös iltaisin ja viikonloppuisin. Monille asiointi virastossa tai vaikkapa neuvolakäynti virka-aikana on käytännössä mahdotonta. Mahdollisuutta yhteydenpitoon sähköisten välineiden avulla tulee myös hyödyntää aina kun mahdollista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EK ehdottaa ryhtiä lupa-asioiden päätöksentekoon ns. Hollannin mallilla eli lupaprosesseissa on lähtökohtaisesti käytettävä viranomaisia sitovia käsittelyn määräaikoja. Lupa katsotaan myönnetyksi, mikäli päätöstä ei ole tehty määräajassa.

Kuluvalla hallituskaudella on kokeiltu ”yksi yhdestä” -periaatetta. Se tarkoittaa, että yhtä uutta kustannuksia aiheuttavaa velvoitetta on pystyttävä kompensoimaan poistamalla vastaavasti yksi kustannuksia aiheuttava velvoite. Periaate säilyttää kustannukset nykytasolla, vaikka uutta sääntelyä tulisikin.

EK ehdottaa tämän periaatteen vakiinnuttamista uudella hallituskaudella kaikkiin ministeriöihin. Kunnianhimon tasoa pitäisi kuitenkin nostaa ja tavoitetasoksi asettaa ”yksi kahdesta” -periaate, joka mahdollistaisi aktiivisen kustannusten vähentämisen. Myös työ- ja elinkeinoministeriön työkalu kustannusten laskemiseksi tulisi saada osaksi kaikkien ministeriöiden lainvalmisteluprosessia.

Mainos