EK: Riittämätön kysyntä ja työvoimapula uhkaavat talouskasvua

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan suhdanneodotukset ovat pysyneet heikkoina.

Maailmantalouden epävarmuus heijastuu tuotannon kasvun esteisiin. Riittämätön kysyntä on noussut keskeisimmäksi ongelmaksi niin teollisuudessa kuin palveluissa, selviää EK:n toukokuun Suhdannebarometrista.

Kaikista elinkeinoelämän vastaajista 28 prosenttia ilmoitti riittämättömän kysynnän keskeisimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun esteeksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Myös rekrytointivaikeudet ovat yhä huomattava ongelma, erityisesti rakentamisessa. Kannattavuuden odotetaan kohoavan hieman, lukuun ottamatta rakentamista, jossa se heikentyisi hieman, tiedotteessa todetaan.

Suhdanneodotukset olivat keväällä heikot kaikilla päätoimialoilla. Teollisuuden yleisiä suhdanneodotuksia kuvaava saldoluku oli huhtikuussa tehdyssä tiedustelussa tasolla -8, joka on hieman parempi kuin tammikuun -11.

Niin ikään rakentamisessa suhdannenäkymät helpottivat hieman kevään aikana, mutta pysyivät yhä vaatimattomina saldoluvussa -8 (tammikuussa -19). Myös palvelualojen odotukset olivat varovaiset saldoluvun ollessa -4 (tammikuussa -5).

EK:n mukaan suhdannetilanne on kuitenkin jatkunut verraten suotuisana.

Poimintoja videosisällöistämme

– Suomalaisyritykset arvioivat myönteisen suhdannevaiheen jatkuneen alkuvuonna. Tämänhetkistä suhdannetilannetta kuvattiin keskimääräistä vahvemmaksi. Suhdannetilanne oli kevään aikana pysynyt varsin suotuisana kaikilla päätoimialoilla.

– Tämä kehitys on hyvin linjassa Suomessa nähdyn talouskasvun kanssa. Myös tuotanto ja myynti sekä henkilöstömäärät lisääntyivät tiedustelun mukaan alkuvuodesta. Kehitys oli positiivista kaikilla päätoimialoilla.

Tuotannon ja myynnin odotetaan kasvavan alkuvuonna maltillisesti kaikilla päätoimialoilla. Tilauskanta pysyi teollisuudessa tavanomaisella tasolla. Rakentamisessa tilauskanta on pysytellyt yli keskimääräisen tason.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teollisuuden tuotantokapasiteetti on yhä varsin hyvin hyödynnettynä, sillä huhtikuussa 84 prosenttia yrityksistä arvioi kapasiteetin olevan kokonaan käytössä (tammikuussa 86 prosenttia).

Henkilöstön määrän suhteen odotukset ovat hiipuneet pois lukien palvelut, jossa henkilöstön määrän ennakoidaan kasvavan kesäkuukausina.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. EK tiedusteli yrityksiltä huhtikuussa 2019 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2019 alkupuolella. Tiedusteluun vastasi 1 192 yritystä, joilla on Suomessa yli 250 000 työntekijää.

Mainos