EK: Osa julkisista toimijoista ei noudata pelisääntöjä

Elinkeinoelämän keskusliitto kaipaa reilua kilpailua ja yhteistyötä julkisiin palveluihin.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK esittää tuoreessa kilpailuraportissaan julkisille toimijoille sääntelyrikkomuksista tehokkaampia hallinnollisia sanktioita, kuten sakkoja.

Yksityisen ja julkisen elinkeinotoiminnan kilpailuneutraliteettia koskeva sääntely on EK:n mukaan pääosin kunnossa, mutta osa julkisista toimijoista jättää tietoisesti noudattamatta kilpailu-, hankinta- ja kuntalain pelisääntöjä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EK esittää raportissaan toimenpidesuosituksia kilpailuongelmien korjaamiseksi. Esimerkiksi hankintoihin olisi otettava kunnianhimoisempi ote.

– Kehityssuuntana on, että kunnat ostavat palveluja ilman kilpailuttamista naapurikunnan enemmistöomistamalta yhtiöltä. Kuntalaisten verot valuvat naapurikunnan kassaan, eikä vastine ole välttämättä sitä, mitä kilpailun kautta saataisiin. Käytäntöihin on puututtava, kuten Kilpailu- ja kuluttajavirasto on tehnyt, toteaa EK:n kilpailuasiantuntija Jukka Lehtonen tiedotteessa.

Toimialakohtaisessa sääntelyssä on Lehtosen mukaan edelleen lukuisia säännöksiä, jotka perusteetta asettavat julkisen toimijan yksityistä parempaan asemaan. Tilanne ei ole hänen mukaansa parantunut vuodesta 2016, jolloin EK viimeksi listasi epäreiluja säännöksiä.

EK julkisti raportissaan myös kilpailupoliittiset linjauksensa, jotka tukevat markkinoiden avaamista, alalle tulon helpottamista ja verovarojen tehokasta käyttöä.

– Kunnille ja tuleville maakunnille on tarjolla tärkeä mahdollistajan rooli suotuisan toimintaympäristön luomisessa ja terveen kilpailun virittämisessä. Tähän ei päästä yksin lainsäädännöllä, vaan se edellyttää mutkatonta yhteistyötä julkisten toimijoiden ja yksityisten yritysten välillä, korostaa EK:n johtaja Hannu Rautiainen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EK kysyi viime vuoden lopulla jäseniltään, pääasiassa pk-yrityksiltä, miten kilpailu toimii eri sektoreilla. Vastaajista lähes 40 prosenttia ilmoitti, että kilpailu toimii huonosti tai ei lainkaan. Heistä puolet ilmoitti syyksi samoilla markkinoilla epäreilusti kilpailevan julkisen toimijan. Yli neljännes koki, että lainsäädäntö antaa kilpailijalle yksinoikeuden tai muun kilpailuedun. Joka viidennellä oli kokemusta kunnan kilpailua vääristävästä alihinnoittelusta.

Lue myös:

Miksei yksityinen yritys kelpaa kunnalle puistotöihin?

Mainos