EK opastaa tulevia meppejä: Arvioikaa päätöstenne vaikutuksia kilpailukykyyn

EU:lla ei ole varaa tuhlata voimavarojaan tehottomaan ja ylimitoitettuun sääntelyyn, varoittaa Elinkeinoelämän keskusliitto.

Lainsäädännön toimivuutta pitää EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan arvioida suhteessa EU:n ulkopuolisiin kilpailijamaihin, sillä todellinen kilpailu käydään maailmanmarkkinoilla.

Tulevien EU-parlamentaarikkojen pitäisi hänen mielestään entistä systemaattisemmin arvioida päätöstensä vaikutukset yritysten toimintaedellytyksiin, koko Euroopan kilpailukykyyn ja sitä kautta kansalaisten elämään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Myönteisen käänteen aikaansaaminen edellyttää, että työpaikat ja niitä luovat yritykset nostetaan EU:n päätöksenteon keskiöön, Häkämies painottaa EK:n tiedotteessa.

Kokonaisuutena EU on ollut menestys

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokonaisuutena EU on Häkämiehen mielestä kuitenkin ollut menestys ja sen hyödyt ovat pienen vientimaan kannalta kiistattomat.

– Osana EU:ta kotimarkkinamme ovat kasvaneet peräti 70-kertaisiksi, Häkämies muistuttaa.

Myös euro on ollut hänen mukaansa yrityksille hyödyllinen ja helpottanut kansalaisten elämää. Korot ovat pysyneet matalalla ja valuuttariskit hallinnassa.

Mainos