Elinkeinoelämän keskusliitto EK antaa tukensa hallitukselle kannustavamman työttömyysturvan valmisteluun. Liiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies kannustaa hallitusta uudistamaan työttömyysturvaa aiempaa kannustavammaksi.
‒ Työttömyysturvan muuttaminen kannustavammaksi on täsmälääke kannustinloukkujen purkamiseksi. Nyt matalapalkkainen, mutta osin myös keskipalkkainen työ joutuu kilpailemaan etuuksien varassa elämistä vastaan ja jää tässä kilpailussa usein toiseksi. Tämä on järjestelmän, ei ihmisten vika, Häkämies sanoo liiton tiedotteessa.
Hallitus ilmoitti keskiviikkona jatkavansa työttömyysturvan uudistamista Martti Hetemäen työryhmän työn pohjalta. Työllisyystyöryhmä ei ollut yksimielinen työttömyysturvan uudistamisesta, eivätkä työmarkkinakeskusjärjestöt ole sitoutuneet esitettyyn malliin.
Pääministeri Juha Sipilän mukaan hallitus vie aktiivimallia eteenpäin ottaen kuitenkin huomioon työmarkkinajärjestöjen tekemät huomiot. Hallitus kuulee työmarkkinajärjestöjä valmistelun aikana.