Eija-Riitta Korhola: Vihreät hämäävät kansaa sanakikkailulla

Ex-mepin mielestä suomalaisesta työstä huolestuneiden on syytä katsoa tarkkaan vihreitä.

Euroopan parlamentin entinen kokoomuslainen jäsen Eija-Riitta Korhola kirjoittaa Iltalehden blogissa kikkailusta suomalaisten kustannuksella.

Hän kehuu parlamentin jäsen Nils Torvaldsin (r.) toteamusta Ylen Ykkösaamussa, ettei Euroopassa ymmärretä, mitä todellinen metsä on.

– Torvaldsin mukaan uhkaamme joutua sijaiskärsijäksi, kohtuuttoman taakan kantajiksi, kun muut EU:n ilmastopolitiikan välineet eivät toimi kunnolla, Eija-Riitta Korhola sanoo.

Korholan mukaan komissio esittää historiallisiin metsän hakkuumääriin perustuvaa mallia, jossa hakkuita verrataan tiettyyn yhteiseen viitevuoteen. Malli ei ota huomioon boreaalisten metsiemme kiihtyvää kasvua.

– Siksi Suomi tahtoo sen perustuvan luonnontieteelliseen malliin, jossa todellinen hiilivarasto ja sen pitkän aikavälin kasvu toimii kriteerinä, eivät menneet ja satunnaisesti toteutetut hakkuut.

Eija-Riitta Korhola toteaa, että ”suomalaisesta työstä ja toimeentulosta huolestuneiden olisi syytä katsoa tarkkaan, millaista vahinkoa vihreät ja vihreää ideologiaa liputtavat poliitikot tekevät juuri nyt asian kanssa”.

– Pari esimerkkiä retoriikasta: vihreä europarlamentaarikko nimittää Suomen hallituksen linjaa ”tilinpitokikkailuksi ilmaston kustannuksella” ja entinen meppi, eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja kantelee isänmaansa pimittävän EU:lta todellista tietoa metsätalouteen liittyvistä päästöistään ”pyytäen EU:ta valkopesemään nämä lisääntyvät hakkuut sen kasvihuonekaasutaseissa, ikään kuin niitä ei tapahtuisikaan”, Korhola kertoo.

– Tilinpitokikkailua ja valkopesua on siis se, että emme halua satunnaisesti poimittua vuotta viitevuodeksi vaan katsomme, että ainoa oikea pohja mitata hiilivaraston kasvua on mitata sen tosiasiallista kasvua!

– Juuri tällaisella sanakikkailulla suomalaisten kustannuksella vihreät hämäävät kansaa, ja valitettavan harva tuntee asian niin hyvin, että osaisi sen hahmottaa ja herätä tajuamaan, mitä vahinkoa meille ollaan tekemässä. Tällä kertaa lasku on erityisen kova. Sitä toimintatapaa ei voi ylistää pilviin, hän jatkaa.

Mainos