Presidentinvaalin ehdokkaiden kolmannen yhteistentin järjesti maanantai-iltana maanpuolustuskurssiyhdistys. Tentittävänä olivat Sdp:n Tuula Haatainen, vihreiden Pekka Haavisto, PS:n Laura Huhtasaari, vasemmistoliiton Merja Kyllönen, kansanliikkeen ehdokas Sauli Niinistö, Rkp:n Nils Torvalds ja keskustan Matti Vanhanen.
Tentissä ehdokkaat saivat kysyä toisiltaan. Eräitä kohokohtia oli alkuvaiheessa esitetty kysymys kansallisvaltioista.
Matti Vanhanen totesi, että itsenäisyys nykymaailmassa on aina suhteellista. Hänen mukaansa yhteisiä sopimuksia tekemällä päätösvaltaa siltä osin luovutetaan, mutta vastaavasti saadaan vakaampi ja paremmin ennakoitava toimintaympäristö.
Nils Torvaldsin mukaan kansallisvaltio sellaisenaan on kiinni historiallisessa kehyksessä, ja nyt liikutaan ulos 1800- ja 1900-luvulla syntyneestä kehyksestä.
– Pieni maa joka on mitä suurimmassa määrin riippuvainen viennistään ja kauppasuhteistaan ei voi siinä mielessä julistautua joksikin Euroopan Pohjois-Koreaksi, jossa pärjätään omin voimin, vaan joudumme ottamaan muut huomioon, Nils Torvalds sanoi.
Hänen mielestään on ”kyllä latvassa vika”, jos emme ota tätä roolia vastaan.
Sauli Niinistön mukaan Suomi on toiminut hyvin johdonmukaisesti kansainvälistymisessään toisen maailmansodan jälkeen.
– Olemme olleet menossa kaikkeen mahdolliseen, mihin vain olemme kyenneet hakemaan. Ymmärtäen sen seikan, että – viisi miljoonaa, onkohan se promilleakaan enää maailman väestömäärästä – ettei yksinäinen susi täällä kauaa ulvo, Sauli Niinistö sanoi.
Euroopan unionin kohdalla hänen mukaansa on harmi, ettei unioni ole niin vahva kuin mihin sillä olisi potentiaalia. Unionia pitäisi hänen mukaansa ”vähän tuuppia” muun muassa keskeisissä turvallisuusasioissa eteenpäin, jotta sen ääni kuuluisi pöydissä, joita Kiinan, USA:n tai Venäjän ääni nyt hallitsee.
Merja Kyllösen mukaan maailman suurin kansansairaus on diagnosoitu yksinäisyydeksi.
– Tuskin Suomenkaan kannattaa siihen suurimpaan sairauteen sairastua, Merja Kyllönen lausui.
Laura Huhtasaari vastasi Nils Torvaldsille pitävänsä Pohjois-Korean sijaan Sveitsiä erinomaisena esimerkkinä kansallisvaltiosta.
– Kansallisvaltio ja kansainvälisyys eivät ole toisiaan pois sulkevia. Mutta EU:ssa se on lähinnä vain sanelupolitiikkaa.
Pekka Haaviston mukaan Suomi on riippuvainen kansainvälisestä yhteistyöstä, joka ei ollenkaan sulje pois kansainvälistä yhteistyötä eikä perinteitä.
– Tulemme säilymään Euroopassa ainoana kansana, joka tietää mitä pilkkiminen tarkoittaa, Pekka Haavisto nauratti yleisöä.
Tuula Haatainen sanoi, ettei Suomi olisi Suomi, jos se ei kykenisi yhteistyöhön.
– Yksin emme pärjää. Minusta EU:n jäsenyys on itse asiassa kirkastanut sitä mitä suomalaisuus on.
Valmiina keskusteluun. #mpky pic.twitter.com/tiECs83bR1
— Mika Kalliomaa (@MikaKalliomaa) November 27, 2017