Maanantaina julkaistun dieselveron poistamista vaativan kansalaisaloitteen oli allekirjoittanut tiistaina aamulla jo liki 81[nbsp]000 ihmistä. 50[nbsp]000 allekirjoituksen raja ylittyi päivässä.
Aloitteen perustelujen mukaan käyttövoimaveron perusteena oleva käyttökustannusten tasaus enää toteudu bensiini- ja dieselpolttoainetta käyttävien autojen välillä.
– Käyttövoimavero on dieselautoilla huomattavasti suurempi, kuin bensiiniä käyttävillä autoilla. Käyttökustannukset ovat dieselautoilla paljon suuremmat kuin bensiiniä käyttävillä autoilla, johtuen dieselpolttoaineen hinnankorotuksista, aloitteessa todetaan.
Etenkin Pohjois-Suomessa ei aloitteen perustelujen mukaan tule toimeen ilman henkilöautoa, koska ”välimatkat ovat pitkiä ja työmatka-aikoihin joukkoliikenne ei useinkaan ole sopiva kohtuulliset matka-ajat huomioiden, jos ollenkaan”.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on sitä mieltä, että aloite on otettava tosissaan.
– Ei voi olla niin että #diesel on tolpalla #dieselvero’n jälkeen litrahinnalta kalliimpaa. Oikaistava välittömästi, hän tviittaa.
Aloitteen perusteluissa huomautetaan esimerkkinä, että 95-oktaanisen bensiinin hinnan ollessa 1,55 euroa litralta ja dieselpolttoaineen 1,57 euroa litralta, on polttoaineisiin sisältyvien verojen määrä bensiinillä 1,09 euroa litralta ja dieselpolttoaineella 0,83 euroa litralta.
Oikein. Ei voi olla niin että #diesel on tolpalla #dieselvero’n jälkeen litrahinnalta kalliimpaa. Oikaistava välittömästi
— Timo Heinonen (@timoheinonen) November 13, 2018