”Ei valuuttaa noin perusteta” – KL: Tyrmäys kohurahalle

Suomen Pankin asiantuntijan mukaan Initiative Q -valuuttaan sijoittamisessa ei ole kuin hävittävää.

Sosiaalisessa mediassa huomiota herättänyt Iniative Q -hanke vaikuttaa risialttiilta ja epäluotettavalta, arvioi Suomen Pankin rahoitusmarkkina- ja tilasto-osaston neuvonantaja Aleksi Grym Kauppalehdelle. Grym on hyvin skeptinen Intiative Q:n suhteen.

– Ymmärtääkseni mitään järjestelmää ei ole olemassa, vaan siinä vain kuvaillaan kuvitteellista järjestelmää. Ilmeisesti kyseessä on vain nettisivu, jolla maalaillaan ideoita, Grym sanoo.

Grym sanoo KL:lle, ettei henkilökohtaisesti antaisi edes omaa sähköpostiosoitettaan Initiative Q:lle.

– Minulle sekin olisi jo liikaa. En ottaisi sitäkään riskiä. En näe tuossa mitään voitettavaa.

Grymin mukaan hanke on kaikin puolin epäuskottava.

– Ei uusia valuutoita noin perusteta. Jos laskee liikkeelle valuutan, täytyyhän jotenkin määritellä, mitä sillä saa. On hyvin epätodennäköistä, että kukaan käyttäisi tuota.

Initiative Q:ta on sosiaalisessa mediassa tulevana maailmanlaajuisena maksujärjestelmänä. KL:n mukaan käyttäjiä kerätään tarjoamalla mukaan liittyville ”Q-rahaa” nimi- ja sähköpostiosoitetietoja vastaan.

Mainos