Loppuvuonna 2011 sattuneen valelääkäri-tapauksen jälkeen Valvira on selvittänyt terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin 1.1.1992 – 15.11.2011 merkittyjen EU- ja ETA-alueen ulkopuolella tutkinnon suorittaneiden lääkärien tutkinnon oikeellisuuden.
Kaikkiaan Valvira selvitti 785 lääkärin tutkinnot, joita oli yhteensä 805. Lääkäreitä oli 48 maasta. Selvityksessä ei tullut ilmi väärennettyjä tutkintotodistuksia.
Yliopistoista saatiin varmistus 688 tutkinnon oikeellisuudesta. Monista yrityksistä huolimatta kaikkien lääkäreiden tutkinnon oikeellisuutta ei saatu varmistetuksi suoraan yliopistoista. Heidän tutkintojaan arvioitiin kolmella tavalla.
Valvira katsoi, että tutkinnon oikeellisuus on osoitettu riittävän luotettavasti, jos lääkäri on suorittanut Suomessa erikoislääkärin tutkinnon, lääkäri on laillistettu toisessa Pohjoismaassa tai toisessa EU- tai ETA-valtiossa tai työnantajilta on saatu selvitys lääkärin työskentelystä. Selvitystä pyydettiin, jos kaksi edellä mainittua edellytystä eivät täyttyneet.
Valvira sai työnantajilta arvion siitä, oliko näiden lääkäreiden työskentelyssä ilmennyt jotain, minkä perusteella olisi syytä epäillä, että henkilö ei olisi suorittanut lääkärin tutkintoa.
Työnantajaselvityksen kautta arvioitiin 19 lääkärin tutkinnon oikeellisuus. Lisäksi katsottiin, että 70 henkilön todistuksen oikeellisuus on tullut varmistetuksi sillä perusteella, että he ovat suorittaneet erikoislääkärikoulutuksen Suomessa tai heidät on laillistettu Pohjoismaissa tai jossakin EU- tai ETA-maassa. Tämä ryhmä jakautuu seuraavasti:
Selvitettävänä oli myös neljä sellaista henkilöä, joilla on tai on ollut määräaikainen ammatinharjoittamislupa. Heidän tutkintojensa oikeellisuus selvitetään Valvirassa siinä vaiheessa, kun nämä henkilöt hakevat laillistusta.
Lisäksi kaksi henkilöä on muuttanut pois Suomesta, eikä heidän täällä olleita työpaikkojaan ole voitu selvittää, eikä heistä ole saatu työnantajien arvioita. Kaksi henkilöä, joiden tutkinnot olivat selvitettävinä, on kuollut.
Valvira sanoo, että selvitys on ollut työläs ja virastosta riippumattomista syistä kestänyt paljon kauemmin kuin aluksi arvioitiin.
Alun perin tavoitteena oli, että lähes kaikki tutkinnot saataisiin varmistetuiksi suoraan yliopistoista. Monista sähköpostitse, puhelimitse ja telefaksin välityksellä tehdyistä tiedusteluista sekä eri maiden suurlähetystöjen avusta huolimatta kaikki yliopistot eivät vastanneet selvityspyyntöihin, ja lähes sata tutkintoa jouduttiin varmistamaan muilla tavoin.