Verkkouutiset

Visiireillä ja hanskoilla suojautuneita työnteijöitä apteekissa Tikkurilassa huhtikuussa 2020. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”Ei käytettäisi pelkkää visiiriä, jos THL ohjeistaisi toisin”

Viruksen torjunnassa tulisi asiantuntijoiden mukaan keskittyä nykyistä enemmän aerosoleihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisasiantuntijoiden mielestä koronaviruksen leviämistavoista kerrottaessa tulisi huomioida nykyistä paremmin leviäminen ilmassa hienoista hiukkasista koostuvien aerosolien muodossa.

– Luulen, että paljon saataisiin aikaan ihan valistuskampanjalla: tauti leviää pieninä hengityselimistä lähtevinä hiukkasina, jotka ei putoa metrin päähän vaan pysyvät ilmassa todella kauan. Ei kauppaketjuissa käytettäisi vaan visiiriä jos THL ohjeistaisi toisin, aerosolifysiikan tohtori ja aerosolimittauksia tekevän Airmodus Oy:n toimitusjohtaja Minna Väkevä toteaa Suomen koronatilannetta ruotivassa Twitter-keskustelussa.

Väkevä vastaa keuhkolääkäri ja professori Marjukka Myllärniemelle. Myllärniemen mukaan epidemia on nykyisten lukujen valossa karkaamassa käsistä.

Ilmateitse välittyviä pisaroita tutkiva Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen on hänkin sitä mieltä, että tiedotusta tarvitaan lisää. Suomessa se on hänen mukaansa puutteellista.

Nyt muuten saavutettu erittäin kyseenalainen 100 päivän merkkipaalu siitä kun WHO päivitti lyhyen ja pitkän kantaman aerosolit yhdeksi päätartuntareitiksi, Vuorinen sanoo ja huomauttaa, että THL ei ole asiasta tiedottanut.

THL:n koronaohjesivujen ”tarttuminen ja suojautuminen” -osiossa todetaan, että ”kronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa”. Toisella sivulla käsitellään taudin ”tarttumista ja itämisaikaa”. Siellä THL toistaa taudin tarttuvan pisaratartuntana sekä kertoo, että taudin voi saada myös kosketuksen välityksellä. Tämän jälkeen kerrotaan kuitenkin oman väliotsikon alla, että ”koronaoronavirus voi tarttua myös ilmavälitteisesti pienten aerosolien muodossa”. THL antaa myös ohjeita tällaisten tartuntojen välttämiseen.

Ilmavälitteisen tartunnan riskiä kerrotaan vähentävän riittävä ilmanvaihto, yli kahden metrin turvaväli, maskin käyttö sekä samassa tilassa olevien ihmismäärien rajoittaminen.

Koronaviruksen on useissa tutkimuksissa todettu leviävän tehokkaasti pienten ja verrattain pitkään ilmassa pysyvien aerosolien kautta. Tätä leviämistapaa aliarvioitiin monien asiantuntijoiden mukaan etenkin epidemian alkuvaiheessa. Myöhemmin aerosolileviäminen on liitetty niin kutsuttuihin superleviämistapauksiin.

Esimerkiksi eräässä tuoreessa mittauksessa havaittiin, että peräti 85 prosenttia koronasairaiden koehenkilöiden hengittäessään, puhuessaan ja laulaessaan tuottamasta virusannoksesta koostui pitkään ilmassa pysyvistä ja leviävistä erittäin pienistä hiukkasista.

LUE MYÖS:

Emeritusprofessori: Visiirien käyttö on huijausta

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)