Nautilus-julkaisu esittelee Cornellin yliopiston astrobiologi Jack O’Malley-Jamesin kollegoineen julkaisemaa analyysia. Siinä pohditaan, saattaisiko jokin maapallon ulkopuolinen elämä olla itse tuhonnut itsensä.
Planeettojen biojalanjälkien kuten hapen tai veden ohella astrobiologien pitää heidän mukaan tarkkailla myös ”nekrojalanjälkiä”, mahdollisia merkkejä tuhotuista sivilisaatioista.
Kaikkein dramaattisin mahdollisuus eli jonkinlainen ydintuho olisi maasta katsoen ironisesti vähiten silmiinpistävä. ”Voimakkain säteily siitä olisi hyvin vähän aika kestävä purkaus aseiden räjähtäessä”, O’Malley-James selittää.
Sekin olisi meille asti lähes mahdotonta havaita. Radioaktiivinen säteily sen sijaan ionisoisi ja värjäisi ympäröivän ilman, mutta sekin kestäisi vain muutaman vuoden.
Kaukana avaruudessa tapahtuva biologinen sodankäynti antaisi pitempikestoisen signaalin jättäessään planeetan ”mätänemään” ehkä 30 vuodeksi.
Parhaiten havaittavissa oleva kaukaisen itsetuhon muoto olisi sellainen, jossa nanobotit riistäytyvät valloilleen ja käyttävät kaikki planeetan voimavarat. Planeetalle muodostuisi metallinen, hohtava pinta, joka näkyisi sen heijastamana kirkkautena.
Jack O’Malley-Jamesin viimeinen skenaario on planeetan saastuminen. Keinotekoiset aineet voivat olla ilmakehässä satoja tuhansia vuosia, joten ne antavat ideaalin jäljen kuolevasta tai kuolemaa kohti matkaavasta sivilisaatiosta. Webb-teleskooppi voisi havaita tällaisen planeetan, jos tilanne siellä olisi 10 kertaa pahempi kuin maapallolla.