Hallitus esittää ensi vuoden alussa uudessa alueidenkäyttölaissa, että tuulivoimaloiden vähimmäisetäisyys asutuksesta on 1,25 kilometriä.
Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Tere Sammallahti pitää ratkaisua merkittävänä onnistumisena energiainvestointien kannalta.
Hänen mukaansa tämä mahdollistaa tuulivoiman kasvun myös Etelä-Suomessa ja varmistaa miljardien eurojen investoinnit Suomeen.
– Kokoomukselle oli ehdoton kynnyskysymys, ettei Suomeen rakenneta sääntelyä, joka pysäyttäisi tuulivoiman investoinnit. Lausuntokierroksella esitetty jopa yli kahden kilometrin vähimmäisetäisyys olisi tehnyt uuden tuulivoiman rakentamisesta käytännössä mahdotonta etenkin Etelä-Suomessa, Sammallahti sanoo tiedotteessa.
Lausuntokierroksella esillä ollut 2000 metrin, tai jopa 2800 metrin, vähimmäisetäisyys korvattiin nyt 1,25 kilometrillä.
Sammallahden mukaan neuvottelutulos on selkeä parannus ja vahva viesti siitä, että Suomi pitää kiinni puhtaan energian kasvusta.
– Lasku yli kahdesta kilometristä 1,25 kilometriin on iso saavutus. On täysin selvää, että Suomesta ei tule vihreän siirtymän kärkimaata, jos samalla rakennamme sääntelyä, joka pysäyttää investoinnit.
Etäisyysvaatimusta ei sovelleta alueilla, jotka on jo otettu tuulivoimakäyttöön, ja siitä voidaan poiketa, jos 4/5 asuinrakennuspaikkojen omistajista sitä kannattaa. Vaatimus koskee pääosin maakuntakaavojen ulkopuolisia alueita.





