Eduskuntavaaleihin on Tilastokeskuksen mukaan asetettu yhteensä 2 468 ehdokasta, mikä on 322 ehdokasta enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Ehdokkaista 990 on kunnanvaltuutettuja ja 165 nykyisessä eduskunnassa istuvia kansanedustajia.
Eduskuntavaaleihin osallistuu 19 rekisteröityä puoluetta. Vaaleihin osallistuvia puolueita on neljä enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.
Kaikista ehdokkaista 70 prosenttia on nykyiseen eduskuntaan valittujen puolueiden ja Sinisen tulevaisuuden asettamia. Puolueiden ulkopuolisia ehdokkaita asetettiin koko maassa 136 kappaletta.
Naisten osuus ehdokkaista on siten 42 prosenttia, mikä on 2,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Eduskuntapuolueiden ehdokkaista naisten osuus on pienin Perussuomalaisilla (31,5 prosenttia) ja suurin Vihreällä liitolla (62,0 prosenttia). Kaikista puolueista naisehdokkaiden osuus oli suurin Feministisellä puolueella (81,6 prosenttia) ja pienin Kommunistisella työväenpuolueella (6,3 prosenttia).
Kaikkien ehdokkaiden keski-ikä on 46,9 vuotta, miesehdokkaiden 47,9 ja naisehdokkaiden 45,5 vuotta. Ehdokkaista 75 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia on 31, ja 25 vuotta täyttäneitä tai sitä nuorempia yhteensä 137.
Eduskuntapuolueista suhteellisesti eniten alle 25-vuotiaita ehdokkaita on Ruotsalaisella kansanpuolueella (12,2 prosenttia) ja vähiten Perussuomalaisilla (0,9 prosenttia). Suhteellisesti eniten 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia on ehdokkaina Sinisellä tulevaisuudella (19,7 prosenttia) ja vähiten Vihreällä liitolla (3,7 prosenttia).
Kaikista eduskuntavaaliehdokkaista 40,1 prosenttia on kunnanvaltuutettuja. Heidän osuutensa ehdokkaista on suurin Kokoomuksella (72,5 prosenttia). Lukumääräisesti eniten kunnanvaltuutettuja on ehdokkaan SDP:llä, 155 kappaletta. Kansanedustajia ehdokkaista on 165 kappaletta, mikä on 6,7 prosenttia kaikista ehdokkaista.
Kaikista ehdokkaista suomen- tai saamenkielisiä on 91,2 prosenttia, ruotsinkielisiä 6 prosenttia ja muita kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvia 2,3 prosenttia.
Työllisiä kaikista ehdokkaista on 72,9 prosenttia, työttömiä 8,9 ja työvoiman ulkopuolella 18,2 prosenttia. Eduskuntapuolueista suhteellisesti eniten työllisiä on ehdokkaiden joukossa Kokoomuksella (91,5 prosenttia) ja vähiten Sinisellä tulevaisuudella (59,9 prosenttia).
Työvoiman ulkopuolisia ehdokkaita on eduskuntapuolueista eniten Sinisellä tulevaisuudella (28,9 prosenttia) ja vähiten SDP:llä (6,9 %). Työvoiman ulkopuolisiin kuuluvat muun muassa opiskelijat, eläkeläiset sekä varus- ja siviilipalvelusmiehet.
Kaikkien ehdokkaiden käytettävissä olevien tulojen mediaani on 29 111 euroa vuodessa. Suurimmat mediaanitulot ovat Kokoomuksen asettamilla ehdokkailla, yli 47 000 euroa. Eduskuntapuolueista pienimmät tulot ovat Sinisen tulevaisuuden ehdokkailla, noin 26 000 euroa.