Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) selvitti keskiviikkona eduskunnan tarkastusvaliokunnalle kaksi tuntia toimintaansa Finavian johdannaiskauppojen jälkipyykissä. Valtion lentoasemayhtiö teki pieleen menneillä kaupoilla 34 miljoonan euron tappiot vuosina 2009–2011.
Valiokunta pui sitä, puuttuiko Berner johdannaistappiota selvitelleen Finavian hallituksen toimintaan kyseenalaisella tavalla.
Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan ministeriö heikensi Finavian johdon harkintavaltaa kieltäessään yhtiön hallitusta nostamasta kanteita johdannaistappioista syksyllä 2015.
Berner sanoi kuulemisen jälkeen, että hän on toiminut koko ajan johdonmukaisesti. Berner on kiistänyt, että hän tai hänen johtamansa ministeriö olisi puuttunut epäsopivalla tavalla Finavian toimintaan.
Berner selitti tarkastusviraston raportista poikkeavaa näkemystään sillä, että hän on katsonut tapahtumia laajana kokonaisuutena. Ministerin mukaan raportti käsittelee hyvin pientä ajanjaksoa prosessin sisäpuolella, eikä huomioi kaikkia päätöksiä joita yhtiö on tehnyt.
Eero Heinäluoman mukaan valiokunta on saanut uutta tietoa siitä, miksi tarkastusviraston ja Bernerin lausunnot poikkeavat niin paljon toisistaan.
Heinäluoma piti harvinaisena, että näkemykset tapahtumista ovat niin erilaiset.
– Tässä mielessä se on poikkeuksellista, mutta täytyy muistaa, että valiokunta ei ole oikeusistuin.