Heinäluoman mielestä paras mahdollinen tupo-tulos ei ole nollalinja.
– Palkankorotuksiakin tarvitaan. Täytyy muistaa, että palkka on kysyntää, tilauksia ja palveluiden ostamista. Mutta maasto, jossa ratkaisuja tehdään, on kapea. Luulen, että ihmiset tämän hyväksyvät ja ymmärtävät. Nyt ei haikailla suurten palkankorotusten perään, vaan kaivataan ehkä enemmän turvallisuutta, hän arvioi.
Heinäluoman mukaan maltillisiin palkankorotuksiin tyytyminen turvaisi työpaikkoja. Työllisyys on hänen mukaansa avainasemassa myös valtion velkaantumisen taittamisessa.
– Se ei hoidu sillä tavalla, että tehdään menoleikkauksia, jos tulot eivät kasva. Menosäästöjäkin joudutaan tekemään, mutta pääosa tule tulokehityksen kautta.
– Jos työllisyysaste eli työssä olevien osuus työvoimasta, saadaan samalle tasalle kuin muissa Pohjoismaissa, silloin emme velkaannu, Heinäluoma sanoo.