– Suomen poliittinen suunta ratkeaa jälleen kerran taistelussa suurimman puolueen paikasta. Kun puolue valitsee kuukauden kuluttua Lahdessa itselleen puheenjohtajaa, on tämän puheenjohtajan täytettävä pääministeriehdokkaan mitat, Eero Heinäluoma sanoi perjantaina Forssassa.
Hän muistuttaa, että Suomea on johtanut vuoteen 2019 tultaessa neljä vaalikautta, 16 vuotta, keskustalainen tai kokoomuslainen pääministeri.
– Se on pisin porvarijohtoinen kausi itsenäisyyden ajan historiassamme. Sosialidemokratia on puhunut viime vuodet vajaavaltaisesti, milloin oppositiosta, milloin hallituksen kakkospuolueena.
Heinäluoman mukaan sosialidemokraattien on tartuttava uudelleen pääministerin ruoriin 2019, jotta Suomen suunta muuttuu.
– Paluu pääministerin paikalle 16 vuoden tauon jälkeen on ainoa oikea tavoite.
Heinäluoma myös varoittaa tovereitaan tuudittautumasta johtoasemaan mielipidekyselyissä. Hän huomauttaa, että erot suurimpien puolueiden kesken ovat niin pieniä, että ne mahdollistavat myös nykyisen hallituspohjan jatkon.