Keskiviikkoiltaisessa eduskunnan täysistunnon postikeskustelussa kiista syntyi, kun keskustan Hannu Hoskonen piti puheensa. Se sisälsi seuraavia kohtia:
– Jos joku kuvittelee vihervasemmisto-oppositiosta, että koskaan et muuttua saa… 70-luvulla oli aikoinaan hitti, muuan Jouko ja Kosti esittivät kappaleen Koskaan et muuttua saa, ja teille on tainnut jäädä korvamadoksi se kyseinen kappale. Mutta maailma vain muuttuu, ja sille me emme mahda mitään.
– Postipalvelujen laatu meidän osaltamme parani sata prosenttia ja enemmänkin. Todella hyvää palvelua saa ja normaaleina kaupan aukioloaikoina seitsemänä päivänä viikossa. Jos joku siitä valittaa, niin kyllä nirppanokan nimen on silloin ansainnut.
– Näin se vain on. Minä tietenkin haluaisin, että maailma olisi jollakin impivaaralaisella tasolla, vaan sitä se vain ei enää ole. Ja ei pidä ihmisiä hämätä sillä, että maailma on täksi mennyt. Se on vain mennyt tällaiseksi, ja vauhti tuntuu kiihtyvän.
Sdp:n Katja Taimela pyysi vastauspuheenvuoron. Hän vetosi eduskunnan puhemiehen taannoiseen puheeseen, jossa tämä kiinnitti huomiota siihen, millaista kieltä kansanedustajat käyttävät toinen toisiaan kohtaan.
– Tietysti tänä vuonna vielä, kun juhlitaan Suomen satavuotisjuhlavuotta, kokisi, että edustajat erityisesti miettisivät, että pysyttäisiin asiassa eikä lähdettäisi sille tielle, jolle esimerkiksi edustaja Hoskonen nyt omassa puheenvuorossaan lähti. Elikkä minä olen tällä hetkellä karvakorva, minä olen vihervasemmisto, minä olen nirppanokka ja minä olen impivaaralainen, Katja Taimela sanoi.
Hannu Hoskonen pyysi vastauspuheenvuoron. Hän totesi pahoittelevansa, jos on sanonut väärin, ”mutta missään nimessä en pahaa asiaa tarkoittanut”.
– Jos edustaja Taimela on mielensä pahoittanut siitä, että puhuin oppositiosta vihervasemmistona, sitähän se on. Siellä on vasemmistopuolue ja vihreät, joista yleiskielessä on käytetty äsken käyttämääni termiä ”vihervasemmisto”. Jos edustaja Taimela on siitä loukkaantunut, pahoittelen asiaa suuresti, mutta se on yleinen mielikuva, mistä oppositio tällä hetkellä muodostuu tässä talossa, Hoskonen sanoi.
– Toinen asia, impivaaralaisuus: Impivaaralaiseksi on meitä maaseudun ihmisiä aika usein moitittu — ensimmäistä kertaa kuulen, että kaupungin asukas moittii maaseudun poikaa siitä, että häntä on sanottu impivaaralaiseksi. Minä näen sen ihan hyvänä asiana.
Puhemiehenä toiminut varapuhemies Mauri Pekkarinen tuli väliin. Hän totesi yrittäneensä kuunnella ”aika tarkkaan”, mitä Hoskonen sanoi.
– Jos nuo äsken sanotut käsitteet olisi heitetty jotakuta yksittäistä edustajaa kohtaan, se olisi ollut minunkin mielestäni huomauttamisen paikka. En tunnistanut kuitenkaan sellaista, vaan edustaja Hoskonen arvioi joidenkin poliittisten ryhmien näkemyksiä esimerkiksi sanalla ”vihervasemmistolaisuus”, Mauri Pekkarinen sanoi.
– Onko se ikävä käsite, sellainen haukkumakäsite, jota ei pitäisi käyttää? Minun tulkintani oli, että se ei ole sellainen haukkumakäsite, jota ei tulisi käyttää. Kuitenkin yhdyn edustaja Taimelan asialliseen vetoomukseen siitä, että yritetään käyttää täällä ei vain toisistamme vaan myöskin mahdollisimman pitkälle muista puolueista puhuessamme mahdollisimman asiallista ja korrektia kieltä, Pekkarinen jatkoi.
Keskustelu jatkui Sdp:n Suna Kymäläisen puheella.
– Tässä puhuttiin yleissanoista tai -puheista, mutta mietin tässä nirppanokkana ja tahmakorvana, miten itse aloitan oman puheenvuoroni, Suna Kymäläinen aloitti.