”Euroopan ilmapiiri muistuttaa tyyntä ennen myrskyä”, arvostetun Carnegie Europe-ajatushautomon johtaja Jan Techau toteaa kirjoituksessaan.
Hänen mukaansa Euroopan unionissa on tehtävä suorastaan monumentaalisia uudistuksia.
”Ensin EU:n on käsiteltävä Britannian mahdollinen lähtö sen riveistä. Britannia on yksi sen johtavista jäsenistä. Se on maa, jolla on positiivinen pitkän tähtäimen väestönäkymä, joka nojaa vahvasti taloudelliseen liberalismiin ja jolla on strateginen näkemys maailmasta sekä kivenkovat transatlanttiset suhteet”, Techau analysoi.
”Tällaisia jäsenvaltioita ei ole liiaksi, eikä EU varmasti halua menettää niitä.”
Techau lyttää eurooppalaisen talouspolitiikan.
”Eurooppalaiset ovat eläneet yli varojensa ja tulevien sukupolvien kustannuksella niin pitkään, että odotettavissa on väistämättä kovia aikoja, jotka tarkoittavat enemmän töitä ja vähemmän etuuksia”, Techau maalaa.
Hänen mukaansa Eurooppa on ajautunut rakenteelliseen työttömyyteen, valtaviin velkoihin, matalaan kasvuun, ja surkeaan innovaatioon.
Euron tukipilari järkkyy
Techaun mielestä Eurooppa ei ole ollut valmis kohtaamaan talousvaikeuksia. Tämä näkyy hänen mukaansa esimerkiksi Ranskan pitkittyneessä alennustilassa.
Techau muistuttaa, että Ranska on Saksan ohella euron toinen tukipilari.
”Ranskan paikoilleen luutunut poliittinen eliitti sekä sen poliittisen järjestelmän kangistuneisuus ovat johtaneet lamautumiseen ja valtavaan populistiseen vastareaktioon, joka kohdistuu nykyaikaisuuteen, avoimuuteen ja taloudelliseen ja poliittiseen liberalismiin”, Techau sanoo.
Hänen mielestään Ranskan tilannetta on seurattava tarkkaan Berliinissä, Lontoossa ja Brysselissä. Techau uskookin, että etenkin Ranskassa päätään nostava populismi voi olla osoitus siitä, miltä koko EU näyttää pian, jos unionin hallintorakenteita ei aleta uudistaa.
”Tämä tarkoittaisi poliittisen osallistumisen kehittämistä niin, että eurooppalaisista tulee todellisia eikä vain nimellisiä EU-kansalaisia.”
Mikä tuo muutoksen?
Techaun mukaan kyynikko näkee Euroopan muuttuvan vain entistä suurempien kipujen kautta.
Techaun optimisteina pitämät entinen talouskomissaari Olli Rehn sekä Ranskan entinen valtiovarainministeri Jean Arthuis ovat hänen mukaansa puolestaan maalailleet vuodesta 2017 suuren muutoksen hetkeä.
”Rehn ja Arthuis ovat sitä mieltä, että vuodesta 2017 tulee taianomainen. Britannia pitää todennäköisesti kansanäänestyksen EU-jäsenyydestään, Saksa ja Ranska järjestävät tärkeät vaalit, EU:n monivuotinen budjetti arvioidaan ja EU:n finanssipoliittisesta sopimuksesta tulee osa EU-oikeutta”, Techau listaa.
Techaun mukaan vuodesta voi tulla tärkeä. Hän ei kuitenkaan jaa huippupoliitikkojen odotuksia.
Hän muistuttaa, kuinka valtavan työn takana suuret muutokset ovat nykyisen hitaan päätöksentekojärjestelmän puitteissa, eikä hän usko, että kaikki saadaan muuttumaan kerralla.
”EU:lla on dilemma. Se tuhoutuu, jos se pyrkii säilyttämään nykyisen tilanteen, mutta se voi myös hajota muutoksiin.”