Ebolasta selvinnyt kertoo: ”Pahinta oli hikka”

Guinealainen Saa Sabas parantui Ebola-viruksesta.

Guéckédoun kaupungissa Etelä-Guineassa asuva Saa Sabas avusti Ebola-potilaita hoitavia lääkäreitä paikallisessa sairaalassa ja sai tartunnan.

”Hoidin eläkkeelle jäänyttä hoitajaa, joka oli saanut Ebolan. Vietin hänen luonaan paljon aikaa. Hän oli yksi ensimmäisistä sairastuneista. Pesin hänet, ruokin häntä ja pidin häntä kädestä kiinni”, Sabas kertoo Vice Newsin haastattelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ebola tarttuu sairastuneen eritteiden välityksellä. Siksi etenkin hoitohenkilökunnan tartuntariski on korkea. Saa Sabas ei ollut poikkeus. Kuten niin monet muutkin, hän piti oireitaan aluksi tavallisena flunssana.

”Aloin kuumeilla. Yleensä kun tunnen itseni sairaaksi, otan parasetamolia ja alan tuntea oloni paremmaksi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan auttanut.”

Sabas muisti, että Ebola alkaa tavallisesti päänsäryllä, kuumeilulla ja kurkkukivulla ja matkasi suorinta tietä sairaalaan. Hänet otettiin heti tarkkailuun. Seuraavana päivänä hän sai kuulla sairastuneensa Ebolaan. Pian Sabasin oireet pahenivat.

”Sain epäsäännöllisiä kuumekohtauksia. Kuume heilui 38 ja 39,6 välillä. Tätä kesti kaksi päivää. Kolmantena päivänä sain ripulin. Sitä kesti neljä päivää ja sitten se muuttui veriseksi. Lopulta nikottelin neljä päivää. Tässä vaiheessa olin hyvin huolissani”, Sabas kertaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Sabasin mukaan päiväkausia kestänyt hikka oli sairauden oireista pahin.

”Kurkkuni oli niin kipeä, etten voinut syödä. Hikka säikytti minut toden teolla. Olen kuullut, että monet kuolevat sairauden tässä vaiheessa.”

Sabas kärsi oireista kaikkiaan kolmetoista päivää. Lopulta hän alkoi kuitenkin tuntea olonsa paremmaksi.

”Kun he (Lääkärit ilman rajoja) toivat minut kotiin, he pitivät minua kädestä kiinni, jotta ihmiset näkisivät, etten voi enää tartuttaa ketään. He myös antoivat minulle todistuksen siitä, että olen parantunut ja ettei ihmisten tarvitse pelätä minua. Jotkut kutsuvat minua selviytyjäksi ja toiset kuolleista nousseeksi.”

Sabas kiertää nyt kotimaataan Guineaa yhdessä avustusjärjestöjen työntekijöiden kanssa ja pyrkii valistamaan ihmisiä Ebolasta ja siitä, miten taudista parantuneita tulisi kohdella.

Tähän mennessä Länsi-Afrikassa raivoava Ebola-epidemia on vaatinut Guineassa jo ainakin 363 uhria. Yhteensä sairauteen on kuollut vähintään 932 ihmistä. Todellinen uhriluku on kuitenkin todennäköisesti suurempi.

Mainos