Etelä-Saimaan mukaan syynä on liian tiivis yhteistyö perussuomalaisista eronneen Sinisen tulevaisuuden kanssa, joka on parhaillaan perustamassa omaa puoluetta kannatuskortteja keräämällä.
Nimiä kerättiin muun muassa Imatralla viime viikonloppuna. Mukana järjestelyissä oli Erkki Saarimäki. Imatran seudun perussuomalaiset tarjosi tapahtumassa pullakahvit ja auttoi esimerkiksi telttojen pystytyksessä.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan jossittelulle ei ole sijaa.
- Jos ollaan järjestämässä tilaisuutta, jossa kerätään kannattajakortteja toiselle ryhmälle, kyseessä on ihan selkeä tapaus. Tällainen toiminta katsotaan meidän puoluetta hajottavaksi toiminnaksi, hän sanoo Etelä-Saimaalle.
Erkki Saarimäki hämmästelee Sinisen tulevaisuuden Imatralla järjestämän kampanjatilaisuuden aiheuttamaa kohua ja häntä koskevia erottamispuheita. Hänen mielestään puoluetoimisto ylireagoi.
Saarimäki on edelleen perussuomalaisten jäsen eikä aio erota vapaaehtoisesti. Imatran seudun perussuomalaisten puheenjohtajuudesta hän kertoo kuitenkin luopuvansa.