Tanska on joutunut viime päivinä tilanteeseen, joka havahduttaa koko Euroopan. Ensin Kööpenhaminan Kastrupin lentokenttä suljettiin useiksi tunneiksi, kun ilmatilassa havaittiin suuria drooneja. Pian sen jälkeen Aalborgin kenttä joutui samaan tilanteeseen: useita lennokkeja lensi alueella valot päällä ja pysyi ilmatilassa tuntikausia. Myös Esbjergin, Sønderborgin ja Skrydstrupin kenttien ympäristössä on tehty havaintoja. Kyse ei ole yksittäisistä tapauksista, vaan sarjasta, joka osoittaa järjestelmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta.
Tanskan viranomaiset ottivat tilanteen vakavasti. Pääministeri Mette Frederiksen totesi, että kyseessä on vakavin isku maan kriittistä infrastruktuuria vastaan pitkään aikaan. Poliisin mukaan drooneja lennätti “kyvykäs toimija”, joka osasi käyttää kalustoa tavalla, joka vaikeutti viranomaisten vastatoimia. Tämä kertoo, että kyse ei ole harrastelijoiden tempauksista, vaan toimijasta, joka tietää mitä tekee.
On tärkeää ymmärtää myös toimintatavan luonne. Droonit eivät yrittäneet piiloutua, vaan lensivät näkyvästi ja pitkään. Tämä viestii, että tarkoituksena oli pakottaa viranomaiset sulkemaan ilmatila ja aiheuttaa häiriöitä. Teko on sekä tekninen että psykologinen: se osoittaa, että lentoliikenne voidaan lamauttaa hetkessä. Samalla se herättää kysymyksiä turvallisuudesta ja paljastaa haavoittuvuuksia, joita Euroopan infrastruktuurissa on.
Miksi näin tehdään? Yksi mahdollinen selitys on ilmatilan puolustuksen testaaminen. Kuinka nopeasti kentät suljetaan? Miten poliisi ja puolustus reagoivat? Mitkä järjestelmät otetaan käyttöön? Toisena vaihtoehtona on pelon ja epäluottamuksen kylväminen: jos suurimmat lentokentät voidaan pysäyttää hetkeksi, mitä muuta voidaan lamauttaa? Kolmanneksi voidaan pohtia ulkovaltojen roolia. Joissakin arvioissa on esitetty, että droonit olisi voitu tuoda maahan laivoilta ja lennättää mereltä käsin. Tämä viittaisi siihen, että taustalla voi olla valtio tai sen valtuuttama toimija.
Laajemmassa kontekstissa Tanskan tapahtumat liittyvät ilmiöön, jota on nähty myös muualla Pohjoismaissa. Norjassa on havaittu vastaavia häiriöitä. Kun otetaan huomioon myös Itämeren alueella ja Euroopan muissa osissa havaitut ilmatilan loukkaukset, syntyy kuva koordinoidusta ilmiöstä. Tällaiset operaatiot eivät välttämättä ole suoria hyökkäyksiä, vaan järjestelmällistä haavoittuvuuksien kartoittamista ja painostuksen välineitä.
Seuraamukset ovat merkittäviä. Lentoliikenne on yksi yhteiskuntamme kriittisimmistä toimialoista, jonka keskeyttäminen aiheuttaa välittömästi taloudellisia ja turvallisuudellisia vaikutuksia. Muutaman tunnin katkos suurimmissa solmukohdissa voi vaikuttaa tuhansiin ihmisiin, logistiikkaan ja kaupankäyntiin. On helppo kuvitella, kuinka tällaisia toimia voitaisiin käyttää kriisin kärjistämisessä tai osana laajempaa strategista painostusta.
Euroopan on otettava Tanskan tapahtumat varoituksena. Ensinnäkin droonitorjuntakykyä on kehitettävä nopeasti. Tämä ei tarkoita vain teknisiä torjuntajärjestelmiä, vaan myös tiedustelun vahvistamista, valvontaa ja kykyä tunnistaa häiriöiden lähteet. Toiseksi tarvitaan tiivistä kansainvälistä yhteistyötä. Dronet eivät tunne valtioiden rajoja, ja reagointi voi onnistua vain koordinoidusti. Kolmanneksi on annettava selkeä poliittinen viesti: Euroopan taivas ei ole avoin luvattomille kokeiluille.
Tanskan tapaukset osoittavat, että ilmatilan häirintä ei ole marginaalinen ilmiö. Päinvastoin, se on kasvava uhka, joka koskee koko Eurooppaa. Kun Kööpenhaminan ja Aalborgin kaltaiset kentät voidaan sulkea hetkessä, on selvää, että tarvitaan uusia toimintamalleja ja resursseja. Droonien käyttö kriittistä infrastruktuuria vastaan ei tule vähenemään – se tulee lisääntymään.
Nyt ei riitä todeta, että tapahtumat eivät ole sattumaa. On toimittava nopeasti ja määrätietoisesti. Euroopan on kyettävä puolustamaan ilmatilaansa ja suojelemaan infrastruktuuriaan. Muuten viesti, jonka nämä lennokit välittävät, jää ilmaan: että lentoliikenteemme voidaan pysäyttää milloin tahansa, ilman seurauksia.
