Republikaanien presidenttiehdokaskilvassa Donald Trumpilla on suuret mahdollisuudet saada enemmistö supertiistain delegaateista, kirjoittaa Jyväskylän yliopiston väitöstutkija Jani Kokko Uuden Suomen blogissaan.
Tiistai on USA:ssa vuoden 2016 presidentinvaalin esivaalikierroksen suurin päivä. Kokon mukaan Yhdysvaltain pääpuolueilla on mahdollisuus ratkaista presidenttiehdokkaat. Hän korostaa, että esivaaleissa on jaossa melkein puolet demokraattien ja kolmannes republikaanien ehdokkuuteen tarvittavista puoluekokousdelegaateista.
Demokraattien ja republikaanien esivaalit ja vaalikokoukset pidetään 13 osavaltiossa. Ne ovat Alabama, Arkansas, Colorado, Georgia, Massachusetts, Minnesota, Pohjois-Carolina, Oklahoma, Tennessee, Teksas, Vermont, Virginia ja Wyoming.
Kokon mukaan Georgiassa Trump johtaa senaattori Marco Rubiota 14 prosentilla, Massachusettsissa 26 prosentilla ja Virginiassa 15 prosentilla. Ainoastaan Teksasissa Trump on altavastaajana, mutta vain 10 prosenttia senaattori Ted Cruzia jäljessä.
– Cruz tulee voittamaan enemmistön kotiosavaltionsa Teksasin 155 delegaatista, mutta yhtä hyvä tilanne ei ole Rubiolla. Supertiistain esivaaleja varten hän on keskittynyt vahvistamaan asemiaan hänelle demografisesti suosiollisissa piirikunnissa Georgiassa, Tennesseessä, Arkansasissa ja Oklahomassa, Kokko kirjoittaa.
Kokon mukaan näissä osavaltioissa on jaossa yhteensä 217 delegaattia, joista varovaisten arvioiden mukaan Rubio voisi saada kolmanneksen.
– Vasta viimeisten viikkojen aikana republikaanijohto on havahtunut siihen, että Donald Trumpin kannatus on todellista ja hänen ehdokkuutensa on enemmän kuin todennäköistä. Muut ehdokkaat ovat aloittaneet negatiivisenkampanjoinnin ja RNC:n (republikaanien vaalikomitea) johto sekä osavaltiovaikuttajat ovat vedonneet äänestäjiin Trumpin pysäyttämiseksi, Kokko kertoo.
Trump on tarjonnut vastustajilleen aseita kieltäytymällä julkaisemasta verotustietoja, uudelleen twiittaamalla siteerauksen Mussolinilta ja kieltäytymällä irtisanoutumasta Klu Klux Klanin johtaja David Duken tuenilmauksesta.
– On erittäin epätodennäköistä, että nämä kohut onnistuisivat horjuttamaan Trumpin johtoa. Jos hänen puheet ja teot eivät ole tähän mennessä katkaisseet hänen kuningastietään niin se ei tule tapahtumaan nytkään. Moni poliitikko on suorastaan kateellinen Trumpin teflonista, johon mikään negatiivinen ei tunnu tarttuvan, Kokko toteaa.
Kokon mukaan Trumpin kannatus pohjautuu ennen kaikkea kolmeen tekijään.
– Amerikkalaisten näkökulmasta hänessä personoituu amerikkalainen unelma, jossa omalla työllä voi menestyä ja nousta miljardööriksi. Trump käyttää kampanjointiin pelkästään omaa varallisuutta, joten hän ei ole eturyhmittymien johdateltavissa, oli kysymys sitten liike-elämästä tai ammattiyhdistysliikkeestä.
– Kolmanneksi hän on politiikan ulkopuolinen eikä ripustaudu poliittiseen korrektiuteen. Hän on nostanut keskusteluun niitä asioita, jotka huolestuttavat monia amerikkalaisia. Viimeisessä vaaliväittelyssä ennen supertiistaita hän onnistui jopa tuomaan esille konkreettisia keinoja liittyen vaatimuksiin siitä, miten hän laittaisi meksikolaiset maksamaan rajamuurin sekä Barack Obaman keinot korvata Obaman terveydenhuoltouudistus.