Yhdysvaltojen kauppasota on käynyt presidentti Donald Trumpin hallituskauden ensimmäiset kuukaudet kiivaana. Pitkin matkaa moni talousviisas on varoitellut, että tullipolitiikka iskee ensi sijassa amerikkalaisia omaan nilkkaan.
Toistaiseksi tullit ovat näkyneet tavallisille kuluttajille vain valtiojohtajien puheissa. Matkalla rajoiksi asetettuja tolppia on myös hieman siirretty. Euroopan unionia vastaan asetettuja tulleja on siirretty 90 päivällä.
Kiinan kohdalla Yhdysvallat ei ole perääntynyt. Kiinaa ja Yhdysvallat eivät ole toistaiseksi päässeet sopuun Trumpin asettamista tulleista, vaikka osapuolet ovat tiettävästi neuvotelleet asiasta.
Talouslehti The Economistin mukaan Yhdysvallat voi olla vain viikkojen päässä suuresta shokista, joka uhkaa sen taloutta. Suomen Huolinta ja Logistiikkaliitto ry:n toimitusjohtaja Petri Laitisen mukaan on todennäköistä, että tullit näkyvät vasta kohta toden teolla Yhdysvaltain taloudessa.
– Kauppasota realisoituu yhdysvaltalaisille kuluttajille toden teolla vasta toukokuun lopulla. Monet yhdysvaltalaiset maahantuontiyritysten ovat täyttäneet varastojaan jo viime syksystä lähtien. Se on näkynyt rahtitasojen nousuna alkukeväästä, kun alkoi olla viitteitä siitä, että Trump voi oikeasti aloittaa kauppasodan, Laitinen sanoo Verkkouutisille.
– Viime päivinä moni varustamo on joutunut ilmoittamaan niin sanotuista blank sailingeista eli tyhjistä lähdöistä. Viime viikko oli ennätysviikko, jolloin varustamot joutuivat ilmoittamaan, että he eivät aja lähtöjä, jotka kulkevat Yhdysvaltoihin. Kiinasta ei tule enää tuontia ja laivoja toukokuun lopussa Yhdysvaltoihin samassa mitassa kuin aiemmin.
Laivakuljetus Kiinasta Yhdysvaltoihin kestää 20-40 päivää riippuen lähtö- ja määränpääsatamasta. Donald Trumpin Liberation day oli toinen päivä huhtikuuta. Siitä johtuu viive, miksi tullit alkavat näkymään siis vasta nyt. Maksaja on yhdysvaltalainen kuluttaja. Tavaraa on vähemmän ja se maksaa enemmän.
Kiina on yksi Yhdysvaltain tärkeimmistä tuojista. Kiina on ollut Yhdysvaltain kolmanneksi suurin tavarantuoja. JP Morgan odottaa, että tavarantuonti Kiinasta laskee 75-80 prosenttia.
Voivatko kiinalaiset yhtiöt alkaa kuljettaa tavaraa Yhdysvaltoihin joidenkin toisten maiden kautta?
– Eivät voi, sillä tavaran alkuperä on ratkaiseva, ei sen kuljetusreitti. Presidentti Trumpin myöntämä 90 päivän lykkäys kaikille muille tulleille paitsi Kiinalle on kannustanut monia yrityksiä nopeuttamaan lähetystensä toimittamista Yhdysvaltoihin 90 päivän aikarajan aikana. Vaikutus maailmankaupan eri kuljetusreittien välillä vaihtelee merkittävästi ja jatkuu samalla tavalla tulevina viikkoina ja kuukausina, Laitinen toteaa.
– Konttiliikenne on systeemistä. Muutokset ja isot markkinahäiriöt jossain säteilevät laajasti eri puolille maailmaa. Muutokset globaalissa konttiliikenteessä ovat hitaita.
Trump on hyökännyt myös Kiinan laivanrakennusteollisuutta vastaan. Tätä Laitinen seuraa kiinnostuneena. Trump on ilmoittanut asettavansa ylimääräisen satamamaksun kaikille Kiinassa valmistetuille tai omistetuille aluksille, jotka tulevat Yhdysvaltoihin. Tämän lisämaksun voimaantuloa hän on kuitenkin lykännyt alkamaan vasta lokakuussa 2025.
– Iso osa maailman konttilaivoista on rakennettu Kiinassa. Se aiheuttaa varustamoille aika paljon sumplimista siinä, miten varustamon kannattaa laivojaan jatkossa reitittää, Laitinen kertoo.
Kansainvälisen logistiikan sotkeutuessa Eurooppa ja euroaluekin ja siellä toimivat yritykset joutuvat kärsimään Trumpin Kiinalle asetetuista tulleista. Mutta Laitisen mukaan viime kädessä eurooppalainen kuluttaja voi olla hyötyjä.
– Euroopassa tavarasta voi tulla ylitarjontaa, jos tullit Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä pysyvät ennallaan. Kiinalla on tarve ylläpitää tuotantoaan ja jonnekin Kiinassa valmistetut tavarat pitää saada myytyä, Laitinen huomauttaa.