Donald Trumpin kannatuksen ylivoima kasvaa – terrorismin torjunta noussut avainkysymykseksi

Kiinteistösijoittaja Donald Trump voittaisi tuoreimman tutkimuksen mukaan myös demokraattien Hillary Clintonin.

Suorapuheisuudestaan tunnettu Donald Trump on vahvistanut kannatustaan sekä valtakunnallisesti että keskeisissä varhaisissa esivaaliosavaltioissa.

Ensimmäisinä vaalikokoukset järjestetään ensi vuoden helmikuussa Iowassa. Siellä Trumpin kannatus on CBS/YouGovin kannatusmittauksen mukaan 30 prosenttia. Hetken aikaa Iowassa johtaneen Ben Carsonin kannatus on tippunut 19 prosenttiin. Toiseksi on noussut Texasin senaattori Ted Cruz 21 prosentin kannatuksella.

Iowan jälkeen vuorossa ovat New Hampshiren esivaalit. Siellä Trumpin kannatus on 32 prosenttia. Toisena on Floridan senaattori Marco Rubio 13 prosentin kannatuksella. Cruz ja Carson jäävät 10 prosentin kannatukseen. Etelä-Carolinassa Trump johtaa 35 prosentin kannatuksella. Toisena on Carson 19 prosentin kannatuksella ja kolmantena Rubio 16 prosentin kannatuksella.

Tuoreimpien valtakunnallisten mielipidemittausten mukaan Trumpin kaula toisena tulevaan Carsoniin on kivunnut kymmeneen prosenttiyksikköön.

ABC:n ja Washington Postin kyselyn mukaan Trumpia kannattaisi puolueen presidenttiehdokkaaksi 32 prosenttia republikaaneiksi rekisteröityneistä ja republikaaneihin kallellaan olevista itsenäisistä äänestäjistä. Carsonin kannatus on 22 prosenttia. Floridan senaattori Marco Rubio saa 11 prosentin kannatuksen.

Tutkimuksen mukaan terrorismin torjunnasta on Pariisin iskujen jälkeen tullut amerikkalaisille äänestäjille lähes yhtä tärkeä kysymys kuin taloudesta. Tämän arvioidaan nostavan Trumpin kannatusta, sillä hän erottuu linjansa kovuudessa muista.

Fox Newsin kannatusmittauksen mukaan Trumpia äänestäisi 28 prosenttia republikaanien esivaaleihin todennäköisesti osallistuvista. Carsonin kannatus on 18 prosenttia. Rubion ja Cruzin kannatus on 14 prosenttia.

Fox News on myös selvittänyt, miten ehdokkaat pärjäisivät demokraattien ehdokasasettelua ylivoimaisesti johtavaa Yhdysvaltain entistä ulkoministeriä Hillary Clintonia vastaan.

Jos presidentinvaalit järjestettäisiin nyt, Trump voittaisi Clintonin viidellä prosenttiyksiköllä. Parhaiten Clintonia vastaan pärjäisi Rubio, jonka kannatus on kahdeksan prosenttiyksikköä Clintonia suurempi.

Mainos