Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin pitävät ensimmäisen puhelinkeskustelunsa maittensa presidentteinä lauantaina, kertoo CNN. Puhelun sisällöstä ei ole kerrottu.
Trump on peräänkuuluttanut Yhdysvaltain ja Venäjän välien lämmittämistä useaan otteeseen. Hän on muun muassa ehdottanut, että USA voisi luopua Venäjä-pakotteistaan tietyin ehdoin.
Putin ilmaisi Trumpille lähettämässään uudenvuoden viestissä, että maat voisivat viedä vuorovaikutuksensa kansainvälisellä areenalla ”uudelle tasolle”.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi aiemmin tällä viikolla, että tavoitteena on muodostaa maiden välille ”normaalit suhteet” Trumpin hallinnon aikana.
– Barack Obaman kanssa kokemiemme hankalien suhteitten jälkeen presidentti Putin on valmis tekemään yhteistyötä globaalin turvallisuuden ja vakauden alueilla, Lavrov sanoi.