Yhdysvaltain pitäisi rahoittaa farsinkielisiä televisio- ja radiokanavia, joiden kautta tavalliset iranilaiset voivat seurata uutisia vapaasti ohi valtionmedian sensuurin. Asiaa ehdottaa strategiseen konsultointiin erikoistuneen American Defense Internationalin hallituksen puheenjohtaja Van D. Hipp Jr.
– Tähän asti Yhdysvallat on toiminut oikein Iranin suhteen, Yhdysvaltain maavoimaministerin kansliassa aikoinaan työskennellyt Hipp kirjoittaa Fox Newsin blogissa.
Yhdysvaltain ja Iranin välit alkoivat kiristyä viime vuoden keväänä, kun USA vetäytyi Iranin ydinsopimuksesta ja palautti maata koskevat taloudelliset pakotteet.
Iran otti viime perjantaina haltuunsa Britannian lipun alla seilaavan ruotsalaisomisteisen tankkerin Hormuzinsalmessa. Britannia puolestaan pysäytti aikaisemmin heinäkuun alussa iranilaistankkerin Gibraltarilla.
Ennen tätä Iran ampui kesäkuussa alas amerikkalaisen dronen, minkä seurauksena USA aloitti sotilaallisten vastatoimien valmistelun. Presidentti Donald Trump kuitenkin perui iskut viime hetkellä ja asetti Iranille uusia pakotteita.
Trump on tehnyt selväksi haluttomuutensa sotilaalliseen konfliktiin. Analyytikoiden mukaan konflikti voi kuitenkin syttyä, jos tietyt tärkeät ”punaiset viivat” ylitetään. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.
Hippin mukaan nyt on aika ottaa seuraava askel ja hyödyntää hyväksi todettuja strategioita.
Hän viittaa Iranin persialaisen kevään mielenosoituksiin vuonna 2009. Hipp kertoo Iranin nuorison perehtyneen länsimaisiin arvoihin Yhdysvalloissa sijainneiden tv-asemien satelliittilähetysten kautta.
– Kasvatetaan painetta Ajatollahia ja hänen sätkynukkejaan kohtaan ja viestitään suoraan iranilaisille lähettämällä Alhurran (USA:n rahoittama tv-kanava) ja muiden media-alustojen kautta enemmän farsinkielisiä ohjelmia, Hipp toteaa.
Hipp muistuttaa, kuinka USA:n entinen presidentti Ronald Reagan käytti samaa strategiaa 1980-luvulla tukiessaan Puolan solidaarisuusliikettä, joka lopulta syrjäytti kommunistit vallasta.
– Strategiassa viestittiin suoraan puolalaisille ihmisille ja kierrettiin valtion kontrolloima ja sensuroima media. Reagan lisäsi Voice of American, Radio Free Europen ja Radio Libertyn rahoitusta, Hipp kirjoittaa.
Hän korostaa Yhdysvaltain tehneen oikeita liikkeitä Iranin suhteen.
– Reaganin Puola-strategian kaivaminen naftaliinista ja kommunikoiminen iranilaisille suoraan saattaa johtaa siihen, että Iranin hallinto alkaa tuntea paineen, joka pakottaa heidät solmimaan paremman ydinsopimuksen.
– Reaganin strategian toimeenpaneminen saattaa toimia Iranissa samalla tavalla kuin se toimi Puolassa.