Pohjois-Korea ei lopeta mannertenvälisen ballistisen ohjuksen kehittelyä ennen kuin se on kokonaan valmis, varoittaa joukkotuhoaseisiin erikoistuneen Belfer Centerin johtaja Gary Samore.
– On vaikea laskea tai ennustaa, milloin Pohjois-Korea mahdollisesti saa ydinkärjellä varustetun mannertenvälisen ballistisen ohjuksen valmiiksi. Kohtuullinen veikkaus voisi olla seuraavan 5-10 vuoden aikana ottaen huomioon heidän tekemiensä testien määrän, Samore sanoo Daily Star -uutissivustolle.
Pohjois-Korean uskotaan valmistelevan mannertenvälisen ballistisen ohjuksen testilaukaisua. Toimintakuntoinen ja valmis ohjus voisi aiheuttaa suurta tuhoa muun muassa Yhdysvaltain ydinalueella.
– Valitettavasti sotilaalliset ja diplomaattiset kykymme estää Pohjois-Koreaa saavuttamasta tavoitettaan ovat hyvin rajalliset, USA:n entisen presidentin Barack Obaman neuvonantajana toiminut Samore toteaa.
– Voimme mahdollisesti viivästyttää Pohjois-Korean ohjusohjelmaa. Uskon, että pelotevaikutteen luominen ja ohjuspuolustus ovat todennäköisesti tehokkaimmat vastatoimet.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on uhonnut, että ohjus olisi pian laukaisuvalmis.
Pohjois-Korea on tehnyt useita ydinkokeita ja uhitellut muun muassa Etelä-Korealle ja USA:lle.
Pohjois-Korea ampui maanantaiaamuna paikallista aikaa neljä ohjusta mereen. Kolme niistä lensi lähelle Japania.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on keskustellut neuvonantajiensa kanssa keinoista, joilla Pohjois-Korean uhka voitaisiin torjua.
Yhdysvaltain presidentinhallinto harkitsee sotilaallisen voiman käyttämistä Pohjois-Koreaa vastaan yhtenä vaihtoehtona, jotta Pohjois-Korean aiheuttamaan ydinaseuhkaan pystyttäisiin vastaamaan. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.
Kyse on Valkoisen talon strategia-arvioinnista, jota tarkennetaan ennen kuin presidentti Trump ottaa siihen kantaa.