Valkoinen talo Washington DC:ssä. LEHTIKUVA / AMANDA ANDRADE-RHOADES

Donald Trump paljastaa puhuneensa viime viikkoina useita kertoja Vladimir Putinin kanssa

Yhdysvaltain presidentti sanoo Moskovan ja Washingtonin pääsevän sopimukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on puhunut Vladimir Putinin kanssa useita kertoja viime viikkojen aikana.

Trump kertoi julkisuudelta tähän asti salassa pidetyistä puheluista Washington Examinerin haastattelussa.

Presidentti sanoi tästä löytyvän jutun mukaan, ettei tiistain puhelu ollut johtajien ensimmäinen keskustelu viime viikkoina.

Trump kertoi amerikkalaislehdelle eilisen keskustelun jälkeen, että kyseessä oli ”erittäin hyvä puhelu”.

– Uskon sen olleen alku jollekin hyvälle.

– Tämä alkoi oikeastaan kolme tai neljä viikkoa sitten. Tiedättehän, olen puhunut Putinille – tämä ei lähtenyt tästä puhelusta. Meillä oli muita puheluita.

Kun Trumpilta kysyttiin, onko näistä keskusteluista puhuttu julkisesti, vastasi presidentti, että ”ei, mutta tämä on jatkoa hyville asioille”.

– Jos tämä ei olisi positiivista, sanoisin sen kyllä.

Donald Trumpin mukaan puhelu tulee johtamaan ”muihin asioihin”.

– Uskon, että päädymme tekemään sopimuksen. Tämä on hyvä alku.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)