Donald Trump: EU käyttää Yhdysvaltoja hyväkseen

Yhdysvaltain presidentti uskoo EU:n pyörtävän päätöksensä asettamistaan vastatulleista.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tilaisuudessaan Pohjois-Dakotassa luvannut poistaa Euroopan unionilta mahdollisuudet käyttää Yhdysvaltoja taloudellisesti hyväkseen, kertoo Politico.

– Rakastamme Euroopan unionin valtioita. Mutta EU perustettiin tietenkin sen takia, että se voisi käyttää Yhdysvaltoja hyväkseen. Emme voi antaa sen tapahtua, Trump totesi keskiviikkona.

Presidentin mukaan Yhdysvaltojen taloudelliset menetykset Euroopan epäreilun kauppapolitiikan takia olivat pelkästään viime vuonna jopa 15 miljardia dollaria.

– He tuovat tänne Mercedesin ja BMW:n autoja ja muita tuotteita, mutta kun me tarjoamme tuotteitamme takaisin, sieltä vastataan vain ”Ei kiitos, emme ota tuotteitanne vastaan”. Tämä ei ole vapaakauppaa, vaan typerien kauppaa, presidentti tilitti.

Yhdysvallat asetti EU:lle tuntuvat tullit alumiini- ja terästuotteille kesäkuussa. EU asetti Yhdysvalloille vastatulleja kesäkuun lopulla. Tilanteen kiristymisen on pelätty johtavan jopa kauppasotaan.

Trump ilmoitti tiistaina kutsuneensa Euroopan komission puheenjohtajan Jean Claude-Junckerin keskustelemaan kanssaan kauppapolitiikasta. Trump uskoo EU:n antavan periksi, mutta Brysselistä vakuutetaan EU:n pysyvän päätöksissään.

Mainos