Donald Trump ei pelota saksalaisyrityksiä

Saksalaisyritysten vientiodotukset vahvistuivat tuoreen kyselyn mukaan helmikuussa jopa Yhdysvaltoihin.

Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen mukaan kyselyn tulokset viittaavat viennin selvään kasvuun tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, eikä mitään ”Trump-vaikutusta” ole toistaiseksi näkyvissä.

Näkymiensä parantumisesta jonkin verran ovat kertoneet myös nekin yritykset, joiden vienti suuntautuu Yhdysvaltoihin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Eniten vientiodotukset parantuivat elektroniikkatuotteissa ja lääketeollisuudessa. Myös yhä useampi konepajayhtiö odottaa vientinsä kasvavan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Näkymät ovat pysyneet vakaina ja myönteisinä myös useimmissa kulutustavaroita valmistavissa yrityksissä.

Vientinsä vähentymisestä ovat kuitenkin kertoneet metalliteollisuuden yritykset ja it-laitteiden valmistajat.

Lisäksi toisen Ifon kyselyn mukaan saksalaisyritykset ovat varsinkin palvelualoilla hieman aiempaa haluttomampia palkkaamaan uusi työtekijöitä. Toisaalta yritysten rekrytointitaso on edelleen korkea, ja teollisuus imee väkeä entiseen tahtiin.

Mainos