Vladimir Putin on viime kuukausina koventanut Ukrainaan kohdistuvaa retoriikkaansa ja lisännyt maahan kohdistuvaa sotilaallista painetta. Venäjän presidentti on muun muassa syyttänyt Ukrainaa Minskin sopimusten rikkomisesta ja vaatinut niiden välitöntä toimeenpanoa.
Kun Minskin sopimukset ovat nyt palanneet kriisin rauhanomaiseen ratkaisuun pyrkivän kansainvälisen diplomatian keskiöön, Yhdysvaltain entinen Ukraina-erityisedustaja Kurt Volker muistuttaa niiden huomattavasta tulkinnanvaraisuudesta. Erityisesti USA:n, Saksan ja Ranskan on hänen mukaansa estettävä Venäjää tulkitsemasta sopimuksia tavalla, josta Ukraina ei todellisuudessa ole koskaan sopinut.
– Puutteistaan huolimatta sopimukset ovat Ukrainaan liittyvän diplomaattisen prosessin kannalta olennaisia kahdesta syystä: Ne ovat ensinnäkin viimeisin Venäjän allekirjoittama virallinen, kirjallinen asiakirja, jossa vahvistetaan Ukrainan suvereniteetti ja alueellinen koskemattomuus. Toiseksi se, että Venäjä on laiminlyönyt sopimuksen täytäntöönpanon, muodostaa perustan EU:n Venäjään kohdistamien pakotteiden voimassa pitämiselle, Volker kirjoittaa Center for European Policy Analysis -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Volker toimi USA:n erityisedustajana Ukrainassa 2017–2019. Sitä ennen hän on palvellut muun muassa maansa Eurooppa-asioista vastaavana apulaisulkoministerinä 2005–2007 ja suurlähettiläänä Natossa 2008–2009.
Venäjä laiminlyö omat velvoitteensa
Jos Minskin sopimusten täytäntöönpanoa halutaan kansainvälisen diplomatian keinoin edistää, on Volkerin mukaan tärkeää ampua alas Venäjän niistä esittämät valheelliset ja vääristellyt väitteet sekä muistuttaa siitä, mistä sopimuksissa tosiasiallisesti on kyse.
Keskeistä on hänen mukaansa muassa tiedostaa, että Minskin sopimuksia on kaksi, ei vain yksi.
– Ensimmäinen ”Minskin pöytäkirja” allekirjoitettiin 5. syyskuuta 2014. Se muodostuu pääasiassa sitoumuksesta nykyisellä kontaktilinjalla toimeenpantavasta tulitauosta, jota Venäjä ei koskaan noudattanut, hän sanoo.
Helmikuuhun 2015 mennessä taistelut olivat kiihtyneet uudelleen, ja 12. helmikuuta 2015 allekirjoitettiin lopulta toinen Minskin sopimus. Venäjän johtamat joukot jatkoivat taisteluita myös tämän sopimuksen voimaantulon jälkeen ja valtasivat Debaltseven kaupungin kuusi päivää myöhemmin.
– Nämä kaksi sopimusta ovat kumulatiivisia ja kytkeytyvät toisiinsa, eikä toinen siis korvaa ensimmäistä. Tämä on tärkeää, jotta ymmärretään ensimmäisessä sopimuksessa korostuva välittömän tulitauon ja Etyjin toteuttaman Ukrainan ja Venäjän välisen rajan täysimääräisen valvonnan olennaisuus myöhemmän sopimuskokonaisuuden kannalta, hän toteaa.
Sopimusten alkuperäiset allekirjoittajat ovat Venäjä, Ukraina ja Etyj, ja Venäjällä on Volkerin mukaan siksi täysi velvollisuus noudattaa sopimuksen ehtoja.
– Venäjä kuitenkin väittää vastoin totuutta, ettei se ole osapuoli vaan ainoastaan välittäjä – ja että oikeita sopimusosapuolia olisivat Ukraina ja niin sanotut ”separatistit”, jotka kutsuvat itseään Luhanskin ja Donetskin kansantasavalloiksi, vaikka ovat todellisuudessa Venäjän ylläpitämiä ja johtamia.
Ei vaaleja Venäjän ehdoilla
Ukraina on Volkerin mukaan toteuttanut omalta osaltaan Minskin sopimuksia siinä laajuudessa kuin on järkevää tilanteessa, jossa Venäjä edelleen miehittää osia sen alueesta.
Sopimukset eivät hänen mukaansa edellytä Donbassin autonomista asemaa eikä Ukrainan muuttamista liittovaltioksi, vaikka Venäjä sitkeästi niin väittää.
– Se, mitä Ukrainan hyväksymistä poliittisista toimenpiteistä puuttuu, ei ole lainsäädäntö sinänsä, vaan sen täytäntöönpano, jonka Venäjä itse estää jatkamalla alueen miehittämistä. Kansainväliset oikeusnormit eivät esimerkiksi milloinkaan tunnustaisi miehitysoloissa järjestettyjen vaalien tuloksia, mihin Venäjä nimenomaan pyrkii vaatimalla paikallisvaaleja ennen kuin se luopuu alueiden hallinnasta, hän sanoo.
– Ketkä äänestäisivät tällaisissa vaaleissa? Ukrainan lain mukaan kaikkien kotiseuduiltaan evakkoon joutuneiden kansalaisten pitäisi saada äänestää. Mutta sallisivatko Venäjän miehitysviranomaiset sen? Tällaiset asiat on ratkaistava kansainvälisessä valvonnassa – ei niin, että Venäjä sanelee ehdot.