Yt-neuvottelut pyritään päättämään marraskuun alussa ja muutokset toteuttamaan mahdollisimman pian.
– Liiketoimintamme toimintaympäristön muututtua meidän on uudelleenorganisoitava ja tehostettava toimintaamme yrityksemme uutta vaihetta varten. Median käyttöön kohdistuva kilpailu on kasvanut voimakkaasti mm. kansainvälisten toimijoiden taholta, kertoo Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.
Hänen mukaansa yhtiön on haettava kasvua uudentyyppisestä liiketoiminnasta, joka hyödyntää Digitan valtakunnallisesti kattavaa ja luotettavaa infrastruktuuria.
– IoT eli esineiden internet on esimerkki liiketoiminta-alueesta, jota tulemme merkittävästä laajentamaan jatkossa, sanoo Weckström.
Hän vakuuttaa tiedotteessaan, että sopeutustoimista huolimatta Digita tiedostaa jatkossakin roolinsa Suomen ainoan maanlaajuisen lähetysverkon omistajana ja hallinnoijana, joka pystyy välittämään televisio- ja radiopalveluita luotettavasti koko Suomen väestölle.
Digita kehittää myös tv-verkkonsa palvelutarjontaa tuomalla internetin ja perinteisen television yhdistävät hybridipalvelut tv-katsojille.