Pk-yrityksistä digitaalisesti suuntautuneita yrityksiä on arviolta kahdeksan prosenttia, joista yli 40 prosenttia odotti suhdannenäkymien kohenevan seuraavan vuoden aikana, kertoo pk-yritysbarometrin aineisto.
Työ- ja elinkeinoministeriön toimien keskeisenä kohdejoukkona olevien kansainvälisten, voimakkaasti kasvuhakuisten ja digitaalisesti suuntautuneiden pk-yrityksien suhdannekuva on selvästi keskivertaista pk-yritystä myönteisempi.
– On hyvä muistaa, että liiketoimintojen digitaalisuus on kilpailukyvyn ytimessä – nyt ja tulevaisuudessa. Ja nimenomaan tätä pyrimme myös omilla politiikkatoimillamme edistämään, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Markku Wallin.
Barometrin mukaan digitaaliset yritykset ovat vahvasti uusiutuvia. Kaikkiin pk-yrityksiin verrattuna ne ovat lanseeranneet markkinoille selvästi enemmän uusia tuotteita tai ottaneet käyttöön uusia teknologioita.
Ne myös palkkaavat uutta henkilöstöä ja laajentuvat uusille markkinoille suhteellisesti useammin kuin kaikki pk-yritykset.
Digitaaliset työkalut nähdään kasvun mahdollistajana ja niiden merkitys on kasvamassa. Sosiaalisen median merkitys on korostumassa kaikilla toimialoilla. Kuluttajavetoiselle kaupalle verkkomyynti ja sosiaalinen media ovat erityisen tärkeitä väyliä hyödyntää digitaalisuuden mahdollisuuksia.
Lue myös: Pk-yrityksissä ei näkyvissä irtisanomisaaltoa