Verkkouutiset

Yksittäiselle ajoneuvoyhdistelmällä viimeisen vuoden aikana tapahtunut dieselin hinnannousu tarkoittaa kymmenien tuhansien eurojen lisälaskua. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Dieselin hinta noussut jopa 50 senttiä litralta – ”ylittää alan sietokyvyn”

Kuljetuskustannukset ovat nousseet rajusti.

Pelkästään dieselin hinta on noussut viimeisen vuoden aikana kymmeniä senttejä, jopa 50 senttiä litralta, kertoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n raportti.

– Yksittäiselle ajoneuvoyhdistelmällä viimeisen vuoden aikana tapahtunut dieselin hinnannousu tarkoittaa kymmenien tuhansien eurojen lisälaskua. Kustannuslisä on valtavan suuri. Toimivan logistiikan ja Suomen kilpailukyvyn kannalta tämä ylittää alan sietokyvyn, raportissa todetaan.

Hinnannousun taustalla on öljyn maailmanmarkkinahinnan, kotimaisten veropäätösten ja päästövähennyskeinojen yhteisvaikutus.

Kysymys ei kuitenkaan SKAL:n mukaan tällä kertaa ole pelkästään perinteisestä korkeasta öljyn maailmamarkkinahinnasta. Vuoden alussa tuli voimaan kaksi päätös- ja päästöperusteista tekijää, jotka ovat jakeluvelvoitteen nousu ja lisäksi nousi parafiinisen dieselöljyn polttoainevero kaksi senttiä litralta.

Euroopan komission joulukuun lopussa 2021 julkaiseman tilaston mukaan Suomessa dieselin hinta on Euroopan toiseksi kalleinta.

– Kustannustaso on kohtuuton pitkien etäisyyksien Suomelle. Lisäksi tulee huomata, että jo nyt monessa maassa ammattidieseljärjestelmä alentaa hintaa. Pitkällä, mutta jo lyhyelläkin aikavälillä, suunta eri politiikkatoimien myötä on polttoaineen hinnan nousuun johtava. Vaikutukset ovat olleet arvaamattomia, raportissa todetaan.

Ammattidiesel vahvistamaan kilpailukykyä

Kuljetusalan mukaan monilla päästövähennyskeinoilla – kuten jakeluvelvoitteella – ei ole raskaassa liikenteessä toivottua päästöjä vähentävää ohjausvaikutusta. Näin siksi, että diesel on tällä hetkellä ainoa soveltuva polttoaine valtaosassa kuljetuksia.

Alalla ei ole siis mahdollisuutta laajasti tai nopeasti hankkia muuta käyttövoimaperusteista ajoneuvoa. Näin jäljelle jää vain kustannusnousu ilman mahdollisuutta tehdä päästöjä vähentäviä toimia. Hintakehitys heikentää myös mahdollisuutta investoida vähempipäästöiseen kalustoon.

SKAL:n mukaan ammattimainen raskas liikenne vaatii väistämättä kilpailukykynsä säilyttääkseen systeemisen muutoksen.

– Olemme esittäneet yhtenä keinona ammattidieselin käyttöönottoa. Tämä tarkoittaisi kuorma-autoille tankatuista litroista maksettavaa veronpalautusta, mikä alentaisi yritysten kustannuksia.

Kuljetusala katsoo, että ammattidiesel osaltaan mahdollistaa kotimaisen kuljetus- ja logistiikkatoimialan kilpailukyvyn säilymisen.

– Syksyllä tekemämme liikennelaskennan perusteella useimmiten halvemman kustannustason maista Suomeen tullut ns. kabotaasiliikenne on jo kasvanut 40 prosenttia muutamassa vuodessa.

Kabotaasilla tarkoitetaan tavaraliikenteessä maan sisäistä kuljetusta toiseen maahan rekisteröidyllä kulkuneuvolla.

Uusimmat
MAINOS