Heinäkuun loppuun mennessä uusia henkilöautoja on rekisteröity 73 294, mikä on 0,7 prosenttia viime vuotta vähemmän. Rekisteröintien määrä kääntyi toukokuussa kasvuun ja on vähitellen saavuttamassa viime vuoden tason. Määrän on syksyn aikana ennakoitu jatkavan kasvuaan viime vuoteen nähden, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus.
Uusista tänä vuonna käyttöön otetuista henkilöautoista kolmannes on dieselkäyttöisiä. Dieselkäyttöisten henkilöautojen suosio on Suomessa ollut viime vuosina vakaata.
Viime vuonna dieselkäyttöisten henkilöautojen osuus ensirekisteröinneistä oli 33,2 prosenttia ja kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 32,7 prosenttia.
Paketti-, kuorma- ja linja-autot ovat yli 99-prosenttisesti dieselkäyttöisiä.
Suomessa dieselkäyttöisten ajoneuvojen osuus on kuitenkin selvästi Euroopan tasoa pienempi. Vuonna 2015 noin puolet Euroopassa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli dieselkäyttöisiä. Esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa ja Ruotsissa uusista vuonna 2016 käyttöön otetuista henkilöautoista hieman yli 50 prosenttia oli dieselkäyttöisiä.
Dieselmoottorien merkitys hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä on tärkeä, koska ne ovat noin viidenneksen bensiinimoottoreita energiatehokkaampia.
Syyskuun alusta vaiheittain voimaan astuvat päästöjen mittaustapaa koskevat muutokset leikkaavat erityisesti dieselkäyttöisten henkilö- ja pakettiautojen hiukkas- ja typen oksidipäästöjä.
Sähkö- ja hybridiautojen suosio kasvussa
Ladattavien hybridiautojen ja täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on jatkanut kasvuaan myös vuoden toisella neljänneksellä. Tammi-kesäkuussa ensirekisteröitiin 1 013 ladattavaa hybridiajoneuvoa ja 272 täyssähköautoa.
Viime vuonna vastaavana ajankohtana ladattavia hybridiautoja rekisteröitiin 572 ja sähköautoja 112. Hybridiautoja, joissa ei ole latausominaisuutta, on tammi-kesäkuussa rekisteröity 4 435, joka sekin on lähes kaksi kertaa enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Alkuvuonna rekisteröidyistä henkilöautoista jo noin seitsemän prosenttia oli sähkö- tai hybridiautoja.
Auto- ja liikennealan järjestöt toteuttivat kesä-heinäkuun vaihteessa kyselyn, jolla kartoitettiin autoilun ja liikkumisen tulevaisuudennäkymiä. Kyselyn tulosten mukaan sähkö- ja hybridiautot kiinnostavat kuluttajia.
Lähes puolet vastanneista oli kiinnostunut täyssähköauton ja jopa 70 prosenttia ladattavan hybridiauton hankinnasta. Sähköautojen hankintaa jarruttaa ensisijaisesti niiden keskimäärin 20–60 prosenttia vastaavankokoista polttomoottoriautoa korkeampi hinta sekä epävarmuus latauspaikkojen saatavuudesta ja toimintasäteen riittävyydestä.