”Demarit heittivät pyyhkeen kehään – keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus”

Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavainen rakentaa ensi eduskuntavaalien jälkeistä hallitusta.

Reijo Tossavainen toteaa, että eräässä lehtihaastattelussa SDP:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti puolueensa tavoitteena olevan yli 20 prosentin kannatuksen ja suurimman puolueen asema tai oppositio.

– Jokaiselle lienee selvää, että ensimmäinen tavoite seuraavien vaalien jälkeen on erittäin epätodennäköinen, Tossavainen arvioi tiedotteessaan.

Hänen mukaansa samanlaisia puheita kuulee päivä päivältä yhä enemmän demareiden taholta.

– Ymmärretään, että nykyinen tie on kuljettu loppuun. Nyt pitää lähteä oppositioon miettimään syntyjä syviä. Puolueen toimintaan on löydettävä uudenlaista sisältöä, mikäli halutaan pärjätä kilpailussa muiden puolueiden kanssa. Vanhat eväät on kaluttu loppuun, toteaa Tossavainen.

Hän katsoo, että demarien tilanne selkiyttää vaalien jälkeistä poliittista kuviota.

– Pidän hyvin todennäköisenä, että ensisijaisesti halutaan neuvotella kolmen suuren puolueen, siis kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten hallituksesta.

Tossavainen perustelee arviotaan ensinnäkin sillä, että maa on niin suurissa vaikeuksissa, että on tarve tehdä hyvin vaikeita ratkaisuja. Siihen tarvitaan leveät hartiat.

– Toisekseen kokoomuksella on nyt riittävästi kokemusta siitä, minkälainen riesa pienistä takiaispuolueista hallituksen sisällä voi olla. Kolmanneksi keskusta haluaa rinnalleen riittävän vahvan puolueen, siis perussuomalaiset, jotta kokoomuksella ei ole hallituksessa liian keskeistä roolia, Tossavainen arvioi.

Mainos