Etelä-Korean hallitus on ilmoittanut tiukentavansa koronavirusrajoituksia epidemiatilanteen nopean heikentymisen myötä.
Uusia infektioita vahvistettiin keskiviikkona ennätykselliset 1 615 kappaletta. Pääministeri Kim Boo-kyumin mukaan rajoitukset kiristyvät torstaista lähtien kaikkialla paitsi maan eteläosissa.
Muutoksen taustalla on herkästi leviävän deltamuunnoksen yleistyminen.
– Uusien potilaiden määrä on kasvussa myös pääkaupungin ulkopuolella. Soulin metropolialueella on tällä hetkellä pitkittynyt Covid-19-hätätila, Kim sanoi Financial Timesin mukaan.
Koronaviruksen deltamuunnoksen osuus oli viime viikolla yli 30 prosenttia kaikista vahvistetuista tapauksista. Sen on ennakoitu syrjäyttävän lähiaikoina muut viruskannat.
Etelä-Korean hallitusta on arvosteltu hitaan rokotustahdin ja saatavuusongelmien vuoksi. Tähän mennessä vasta 30,6 prosenttia maan väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen, mikä ei riitä pysäyttämään viruksen leviämistä.
Yksi rokoteannos antaa kohtuullisen hyvän suojan deltamuunnoksen aiheuttamaa sairaalahoidon riskiä vastaan, mutta lisätartuntojen ja lievempien tautitapausten ehkäisy vaatii täyden rokotussuojan eli kaksi annosta.