Danske Bankin ekonomistit kysyvät, onko suomalaisten kuluttajien optimismi perusteltua. Tilastokeskuksen tuoreen kyselyn mukaan kuluttajien luottamus vahvistui toukokuussa.
Yksityinen kulutus on Danske Bankin mukaan viime aikoina kannatellut Suomen taloutta, mutta sen odotetaan jatkossa hiipuvan kuluttajien orastavasta optimismista huolimatta. Korkotaso pysyy matalana, mutta hinnat kääntyvät hienoiseen nousuun ja pankkien lyhennysvapaiden kampanjat päätyvät, joten kulutukseen suuntautuva rahamäärä pienenee.
– Myös ansiotason nousu on parhaimmillaankin maltillista ja työttömyys pysyy korkealla, vaikka ei enää suuremmin nousekaan. Viime päivien ikävät irtisanomisuutiset omalta osaltaan heikentävät työttömyystilannetta, Danske Bankin tiedotteessa todetaan.
Pankin mukaan kotimaisen kysynnän kasvumahdollisuudet näyttävät kuitenkin kohtalaisen hyviltä etenkin rakentamisen puolella. Alkuvuoden aikana nähty asuntorakennuslupien kasvu vahvistaa tätä käsitystä.
Teollisuuden luottamuksen lasku puolestaan kertoo Danske Bankin mielestä siitä, että maailmantalouden kasvu ei vieläkään heijastu kunnolla Suomen teollisuuden näkymiin. Tilauskirjat ovat ohuet ja tavaraviennin kehitys on heikkoa. Lisäksi Ison-Britannian mahdollisen EU-eron aiheuttama epävarmuus saattaa jarruttaa toistaiseksi jarruttaa eurooppalaisia investointeja.
Tuoreiden lukujen valossa Suomen taloudella on kuitenkin Danske Bankin mielestä kohtuullisen hyvät mahdollisuudet päästä maltillisen positiiviseen kasvuun myös kuluvana vuonna.
Lue myös:
Asuntojen hinnat nousivat pk-seudulla lähes viisi prosenttia
Kuluttajien odotukset Suomen taloudesta paranivat
Suomen teollisuuden ja kaupan luottamus edelleen EU:n heikointa