Danske Bank: Suomen talous kasvaa jo Ruotsia nopeammin

Danske Bankin Tämän vuoden ennuste on noussut edellisestä katsauksesta peräti 1,3 prosenttiyksikköä.

Suomen talous elpyy Danske Bankin mukaan laaja-alaisesti, ja kasvuvauhti ylittää jo sekä Ruotsin että euroalueen keskitason.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi tuoreessa suhdannekatsauksessa tälle vuodelle 2,8 prosentin kasvua ja ensi vuodelle 1,5 prosentin kasvua. Tämän vuoden ennuste nousi edellisestä katsauksesta peräti 1,3 prosenttiyksikköä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Niin loistava uutinen kuin nousukausi onkin, bruttokansantuote on edelleen lähes 4 prosenttia matalammalla tasolla kuin huipulla ennen finanssikriisiä. Kiinnikurottavaa riittää, ja kyseessä on lähinnä pyrähdys kohti talouden potentiaalista tuotantoa, Kuoppamäki muistuttaa Danske Bankin tiedotteessa.

Kotitalouksien tilanne on hänen mukaansa kuitenkin monin tavoin vakaa. Työllisyys kohentuu, ja työttömyysaste lähenee jo 8 prosenttia.

– Inflaation paluu tosin nakertaa kuluttajien ostovoiman kasvun vain hieman plusmerkkiseksi. Matalat korot helpottavat edelleen velallisten kotitalouksien asemaa, Kuoppamäki toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Myös euroalueella talouskehitys on ollut jo kolmisen vuotta suotuisaa. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kasvu jatkui 1,7 prosentin vauhtia. Kuoppamäki arvioi EKP:n jatkavan kevyttä rahapolitiikkaa ainakin vuoteen 2018 saakka.

– Talouden avainhuolet ovat Euroopassa liittyneet vaaleihin. Poliittisen epävarmuuden hälveneminen Ranskan vaalien jälkeen helpottaa investointien toteuttamista.

Hän uskoo, että EU:n suosio voi kasvaa, mikäli Emmanuel Macronin onnistuu viiden vuoden valtakaudellaan nostamaan ranskalaisten elintasoa ja parantamaan EU-maiden yhteistyötä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maailmantalouden kasvu on Danske Bankin ennusteen mukaan tänä vuonna keskimääräisen hyvää, mutta ensi vuonna näkymät uhkaavat heikentyä Kiinan ja Yhdysvaltojen tilanteen vuoksi. Kiinan kasvu on hidastumassa, ja Donald Trump vielä lähtökuopissa.

– Vähimmäisvaatimuksena Yhdysvalloissa Trumpin hallinnon täytyy saada aikaan uskottava talouspoliittinen ohjelma, Kiinassa maan johdon täytyy pystyä ylläpitämään kasvua ilman että velkaantuminen aiheuttaa pankkikriisiä, ja keskuspankkien pitäisi pystyä rahapolitiikan hallittuun muutokseen taloustilanteen muuttuessa, Kuoppamäki arvioi.

Hän muistuttaa, että maailmantalouden kasvu ei voi kiihtyä tasaisesti loputtomiin. Seuraavan matalasuhdanteen alku voidaan hänen mielestään nähdä jo tällä vuosikymmenellä, vaikka nyt kasvunäkymät ovat suotuisat.

Mainos