Danske Bankin ekonomistit nostavat kuluvan vuoden talousennustetta 0,1 prosenttiyksiköllä 2,4 prosenttiin. Pankki nostaa myös vuoden 2019 ennustetta 0,1 prosenttiyksikköä 2,0 prosenttiin.
– Seuraavat kaksi vuotta Suomen talous voi kasvaa nopeammin kuin pitkän aikavälin potentiaalinen kasvu, joka jää useimmissa arvioissa alle 2 prosentin. Tämä merkitsee hyvää työllisyyskehitystä ja kohentuvia julkisen talouden mittareita. Nämä eivät kuitenkaan poista tarvetta rakenteellisilta uudistuksilta, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo.
Pankin ennusteen mukaan työttömyys laskee tänä vuonna 8,0 prosenttiin ja ensi vuonna 7,7 prosenttiin. Kuoppamäen mukaan työllisyysaste ylittää hallituksen tavoitteleman 72 prosentin rajan ensi vuonna.
Talouskasvu ja parantunut työllisyys tukevat myös julkisen talouden tasapainottamista.
– Julkisen talouden tila kohentuu ripeästi, ja velka suhteessa bruttokansantuotteeseen alittaa 60 prosenttia jo 2018. Nyt ei kuitenkaan ole oikea aika paukutella henkseleitä ja tehdä lihavia vaalibudjetteja, vaan toteuttaa rakenneuudistuksia ja vahvistaa julkisen talouden puskureita, Kuoppamäki sanoo.
Asuntomarkkinoilla kaksi muutosta
Suomalaisilla asuntomarkkinoilla ei ole Danske Bankin mukaan mukaan hintakuplaa. Kaksi muutosta kuitenkin vaikuttaa asuntomarkkinoihin: Euroopan keskuspankki nostaa ohjauskorkoa ja Finanssivalvonta laskee korkokattoa.
– Pääskenaariossamme talouskasvun jatkuminen nostaa inflaatio-odotuksia, mikä saa EKP:n lopettamaan osto-ohjelman 2018 loppuun mennessä ja nostamaan ohjauskorkoa ennen juhannusta 2019, Kuoppamäki ennakoi.
Finanssivalvonta laskee korkokattoa asuntolainoissa 85 prosenttiin heinäkuussa. Ensiasunnonostajilla katto pysyy ennallaan.
– Tämä jarruttaa hieman asuntokauppaa. Toisaalta se kannustaa ensiasunnonostajia hankkimaan mahdollisimman suuren ensiasunnon, Kuoppamäki sanoo.
Maailmantaloudessa on jatkossa useita uhkia. Nyt pinnalla on uhka kauppasodasta, joka voi vaarantaa pankin ennusteen mukaisen kehityksen.
– Kauppasota voisi pahimmillaan kääntää suunnan, mutta uskomme, että järki voittaa lopulta. Uhkien lisäksi Yhdysvaltojen suunnalta on luvassa finanssipoliittista elvytystä, joka tukee maailmankaupan kasvua. Länsimaissa löysät resurssit alkavat silti huventua pitkän nousukauden jälkeen, ja kasvu alkaa hidastua 2019, Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist sanoo.