CDU ja SPD virittävät Saksan huippukuntoon – ei uutta velkaa vuonna 2015

CDU:n ja SPD:n talousekspertit ovat päässeet lähelle yhteisymmärrystä finanssipolitiikasta käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa.

CDU:n ja SPD:n finanssiasioista neuvotteleva työryhmä päätti keskiviikkona, että valtion budjetti on rakenteellisesti tasapainotettu vuonna 2014 eikä valtion tarvitse ottaa uutta velkaa vuonna 2015, kertoo Der Spiegel.

– Muokkaamme tulot ja menot siten, että budjetti on rakenteellisesti tasapainossa vuonna 2014 ja että pärjäämme ilman uutta velkaa vuodesta 2015 lähtien, sanoi CDU:n talousasiantuntija Norbert Barthle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Finanssipolitiikassa on tarkoitus noudattaa tarkasti eurooppalaisia vaatimuksia ja Saksan perustuslakiin kirjattua sääntöä velkajarrusta, joka pitkällä tähtäimellä kieltää valtiota kuluttamasta tulojaan enemmän.

Vuoden 2017 loppuun mennessä valtion velan on määrä laskea 80 prosentista alle 70 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Myöskään menojen kasvu ei saa nousta bkt:n kasvua suuremmaksi.

– Meidän on rahoitettava projekteja tulevaisuudessa ja samaan aikaan vähennettävä velkaa, sanoi SPD:n talousasiantuntija Joachim Poß.

CDU ja SPD yrittävät rakentaa Saksaan suurta koalitiota keskenään. Hallitusneuvotteluiden pitäisi olla paketissa 27. marraskuuta.

Mainos