Yhtiö on kertonut asiakkailleen sähkömarkkinalain edellyttämistä verkon parannustoimista sekä niihin liittyvistä hinnankorotuksista. Hinnankorotukset ovat aiheuttaneet runsaasti kansalaisten vastalauseita ja mediahuomiota.
Energiavirasto antoi keskiviikkona selvityksensä sähkönsiirron hinnankorotuksiin. Selvityksessä on esitetty korotuskattoa hinnankorotuksille ja siirtymäaikaa. Carunan mukaan sen maaliskuun alussa voimaan tulevat uudet hinnat ovat valvovan viranomaisen ohjeiden mukaiset.
Carunan kanta on, että korotuskatolla ja siirtymäajalla asiakkaiden toivomaa ja yhteiskunnan edellyttämää verkkoa ei saada rakennettua lain edellyttämään määräaikaan, vuoteen 2028, mennessä.
Laki edellyttää, että puolet asiakkaista saa toimitusvarmuuskriteerit täyttävän verkon vuoteen 2019 mennessä ja kaikki vuonna 2028. Jos aikarajaa lykätään, haja-asutusalueiden verkonparannushankkeet viivästyvät.
– Tällöin haja-asutusalueiden asiakkaat joutuisivat huonompaan asemaan kuin taajamien asukkaat, koska saneeraustyöt on käynnistetty tiheämmin asutuista taajamista, yhtiö sanoo tiedotteessaan.
– Sähkömarkkinalain vaatimus on, että myrskyn tai lumikuorman aiheuttama sähkökatko ei saa ylittää kuutta tuntia asemakaava-alueella ja 36 tuntia haja-asutusalueella. Tähän tavoitteeseen päästään vain verkon uudistamisella, yhtiö sanoo.
Sähköverkon uusiminen maksaa Carunalle vuosittain 200 miljoonaa euroa ja työ kestää noin kymmenen vuotta.
– Yhtiön liiketoiminnan menot eli verkonvalvonta, viankorjaus työntekijöiden palkat, tilat, järjestelmät, jne. maksavat vuosittain noin 90 miljoonaa euroa. Tähän lisäksi tulevat verkon rahoittamiseen otettujen lainojen korot, jotka vuonna 2014 olivat 102 miljoonaa euroa, Caruna luettelee menojaan.
Yhtiö saa vuosittain noin 300 miljoonaa euroa kassavirtaa asiakkailtaan. Hinnankorotusten vaikutuksesta kassavirta noussee noin 400 miljoonaan euroon.
– Asiakkailta kerättävillä maksuilla katetaan ilmajohtojen siirtäminen maan alle säältä suojaan. Siirtomaksujen lisäksi yhtiö ottaa lainaa verkonparannushankkeisiin.
Carunan investoinnit asiakasta kohden ovat noin 300 euroa vuosittain.
– Sähkön hinta on Euroopan keskitason alapuolella hinnankorotuksen jälkeenkin, sanoo Caruna.
Caruna on ottanut lainaa sähköverkon parantamiseen ja operatiivisen toimintansa kulujen kattamiseen vuoden 2014 lopussa yhteensä 2,6 miljardia euroa.
Sähköverkko on rakennettu 1960-1980–luvuilla
Caruna selittää, että sen, kuten muidenkin sähköverkkoyhtiöiden verkot, on pääsääntöisesti rakennettu 1960-1980-luvuilla.
Verkko on vanhaa, mikä tekee siitä alttiimman vioille. Verkon toimintavarmuus ei vastaa uuden lain vaatimuksia. Käyttöikänsä päähän tuleva verkko ei täytä nyky-yhteiskunnan edellyttämiä vaatimuksia ihmisten arjessa.
– Se ei palvele myöskään tulevaa kehitystä, kuten liikenteen sähköistymistä tai asiakkaiden laajamittaista tuuli- ja aurinkoenergian liittämistä sähkönsiirtoverkkoon.
Yhtiön mukaan hintojen korotus tarvitaan, koska uudistettavaa verkkoa on paljon. Yhteensä Carunalla on verkkoa noin 80 000 kilometriä.
Nyt suunniteltu verkko palvelisi asiakkaita seuraavat 40 vuotta. Verkon parannuksen lähtökohtana on ehkäistä vikojen syntyminen, ei pelkästään korjata syntyneitä vikoja.