“Hallitus teki kehysriihessä tarvittavat mutta samalla vaikeat päätökset Suomen velkaantumisen pysäyttämiseksi. Nyt on työmarkkinaosapuolten vuoro kantaa se vastuu, joka on niille annettu”, Carl Haglund sanoi Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä lauantaina.
Haglund muistutti, että työmarkkinaosapuolilla on Suomessa poikkeuksellisen paljon valtaa, ja ne päättävät pitkälti esimerkiksi työurien pituudesta ja työmarkkinauudistuksista.
“Vallan kanssa tulee vastuu ja nyt kaipaamme työmarkkinaosapuolilta eläkeikäuudistuksen ja työmarkkinauudistuksen. Nyt on näytön paikka”, Haglund totesi.
Haglund on luottavainen siihen, että kaivatut uudistukset tehdään.
“Työmarkkinaosapuolet onnistuivat elokuussa saavuttamaan vastuullisen työmarkkinaratkaisun. Uskon heidän tahtoonsa ja kykyynsä saavuttaa uusia ratkaisuja”, Haglund sanoi.