Cameron lähettää vaatimuskirjeen EU:lle – pakolaiset ja vallanjako neuvotteluiden ytimessä

Brittipääministerillä ei ole "tunnesiteitä" Brysseliin.

Britannian pääministeri David Cameron lähettää tänään tiistaina kirjeen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskille, kertoo BBC. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Cameron esittää kirjallisesti Britannian vaatimuksen EU:lle.

Cameronin mukaan Britannian ja EU:n välisissä neuvotteluissa keskitytään neljään kokonaisuuteen.

1. Britannialle ja muille euron ulkopuolisille maille pitää taata pääsy yhtenäismarkkinoille.

2. Kilpailukykyä pitää parantaa.

3. Britannialle tulee taata oikeus jättäytyä tiivistyvän EU:n ulkopuolelle. Kansallisia parlamentteja tulee vahvistaa EU:n kustannuksella.

4. Maahanmuuttajien oikeuksia sosiaalitukiin pitää rajoittaa.

Video

Cameron ei ole paljastanut vaatimustensa yksityiskohtia. Hän on luvannut tehdä sen myöhemmin tiistaina julkisessa puheessaan.

Cameron on luvannut, että Britanniassa järjestetään kansanäänestys maan EU-jäsenyydestä vuoden 2017 loppuun mennessä. Jos äänestystulos on kielteinen, Britannia eroaa EU:sta. Yksikään maa ei toistaiseksi ole jättänyt unionia.

Ennen äänestystä Cameron aikoo neuvotella Britannialle uudet jäsenyysehdot. Hän on todennut, että haluaa Britannian pysyvän uudistetussa EU:ssa.

Hän on pitänyt silti mahdollisena, että Britannia eroaa EU:sta. Minulla ei ole tunnesiteitä EU-instituutioihin, Cameron on sanonut.

Britannian Eurooppa-ministeri David Lidington on sanonut, että hallitus pyrkii saamaan sopimuksen EU:n kanssa valmiiksi jo joulukuuhun mennessä.

Ensimmäinen mahdollisuus kansanäänestykseen avautuu jo toukokuussa 2016, kun Skotlannissa, Walesissa ja Pohjois-Irlannissa järjestetään paikallisvaalit. Cameron on kuitenkin todennut, että aikataulu on liian tiukka.

Mainos