Nykyiset liikennöintisopimukset päättyvät ensi vuoden heinäkuussa. Näyttää siltä, että vain muutamilla kaupunkiseuduilla on mahdollisuus toteuttaa ns. palvelusopimusasetuksen (PSA) aikataulua.
Yli kahdella kymmenellä kaupunkiseudulla on PSA:n soveltaminen täysin kesken. Osalla tämä rahaa vaativa hanke menee talouskurimuksissa elävissä kunnissa jopa vuoden vaihteeseen. Uudistus maksaisi kunnille yhteensä noin 150-200 miljoonaa euroa.
Perussuomalaisten ja keskustan liikennevaliokunnan jäsenet ehdottavatkin, että nykyisiä liikennöintisopimuksia jatketaan kahdella vuodella 1.7.2014 alkaen palvelun jatkuvuuden ja asiakaspalvelun turvaamiseksi niillä alueilla, joilla tarjouskilpailut ovat kesken.
– Myös uusi Piletti-järjestelmä ei tule olemaan valmis todennäköisesti kuin vasta vuonna 2015, kansanedustajat huomauttavat.
Jos sopimusten jatkaminen ei onnistu, opposition kansanedustajat ehdottavat, että tehdään kahdeksi vuodeksi uudet sopimukset entiseltä pohjalta bussiyritysten kanssa.
Erityisen huolissaan keskustan ja perussuomalaisten edustajat ovat maaseudun bussiliikenteen säilymisestä, kun markkinaehtoiset bussiyritykset eivät pääse seutulippuihin mukaan, eivätkä näin voi ottaa asiakkaita kaupunkiseuduilta.
– Joidenkin arvioiden mukaan uudistus lakkauttaa yhdessä yössä jopa 30 000 bussivuoroa. Vaarassa ei ole bussiliikenne pelkästään kuntien reuna-alueilla vaan myös kuntakeskusten välillä, oppositioedustajat sanovat.
Jos liikennöintisopimukset lakkaavat ensi kesänä useilta bussiyrityksiltä, ne joutuvat irtisanomaan bussikuljettajia ja aloittamaan yt-neuvottelut.
Oppositioryhmät kysyvätkin, onko liikenneministeriö varautunut mahdollisiin korvausvaatimuksiin irtisanomiskustannuksista, mitkä ovat viranomaisten viivytysten aiheuttamia.