Bussikortilla lainataan ehkä jatkossa kirjoja – kokeilu onnistui yli odotusten

Helsingin kaupungin kokeilun saama suosio ja tulokset ylittivät odotukset.

Helsingin kaupunginkirjasto ja Forum Virium Helsinki ovat testanneet Helsingin seudun liikenteen HSL:n matkakortin toimivuutta kirjastokorttina huhtikuun puolivälistä alkaen. Kokeilu sujui odotuksia paremmin.

Kokeilussa testattiin muutaman kuukauden ajan kirjastokortin ja matkakortin toimintojen yhdistämistä ja selvitettiin, miten matkakortti voisi toimia kirjastokäytössä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Testiryhmä kokeili matkakorttia puolitoista kuukautta lainausvälineenä kahdessa asiakaskunnaltaan ja sijainniltaan hyvin erilaisessa kirjaston toimipisteessä, Kallion kirjastossa ja Kirjasto 10:ssä.

Kokeiluun haettiin testikäyttäjiä huhtikuussa muun muassa Facbookissa. Pilottiin osallistui lopulta lähes sata kirjaston asiakasta. Testikäyttäjät olivat eri ikäisiä aktiivisia kirjaston käyttäjiä, vanhin testaajista oli 82-vuotias.

Testaajilta kerättiin palautetta kokeilusta ja myös kirjastojen henkilökuntaa haastateltiin. Palaute oli kaupungin mukaan yksinomaan positiivista, sekä kirjaston asiakkaiden että henkilökunnan puolelta. Ongelmia ei esiintynyt ja asioinnin koettiin helpottuneen.

Kirjaston pilottiryhmä jatkaa testiä vielä yli kesän ja kokeilua pyritään laajentamaan syksyllä.

Mainos