Kotimainen vilja- ja rehusato on jäämässä 2000-luvun huonoimmaksi.
– Tänä kesänä hyvin laajalla alueella vallinnut kuumuus ja kuivuus ovat muistutus elintarviketuotannon herkästä haavoittuvuudesta ja siitä, että omasta monipuolisesta ruoantuotannostamme on tärkeää pitää huolta pitkällä tähtäyksellä, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Pia Pohja toteaa.
Pohjan mukaan elintarvikeyritykset ovat huolestuneita käsillä olevasta tilanteesta. Jotta kotimainen elintarviketuotanto säilyy tulevaisuudessakin, maatilojen haasteisiin on löydettävä ratkaisuja nyt ja tulevaisuudessa.
– Kaikki keinot on etsittävä ja käytettävä, jotta poikkeuksellisen satokauden vahingoista selvitään. Pian alkavassa budjettiriihessä tulisi miettiä keinoja kotimaisen alkutuotannon turvaamiseksi. Sillä on merkitystä myös Suomen huoltovarmuuteen, Pohja sanoo.
Pohja kertoo, että elintarvikeyrityksissä tutkitaan tarkoin kaikki prosessitekniset mahdollisuudet, jotta isompi osa sadosta saataisiin hyödynnettyä. Raaka-aineiden laadun on kuitenkin aina oltava riittävää elintarvikevalmistukseen eikä lopputuotteen laadusta voida tinkiä.
Suurin osa peltojen sadosta käytetään eläinten rehuna. Rehuteollisuudessa etsitään parhaillaan viljaa ja nurmirehua korvaavia raaka-aineita sekä kotimaasta että ulkomailta. Elintarviketeollisuusliiton mukaan rehutehtaat tekevät parhaansa, jotta sato pystytään hyödyntämään oikeissa käyttökohteissa ja vaikeuksissa oleville kotieläintiloille löydetään edullisimmat vaihtoehdot.