Budjetin täydennyksistä lisäresursseja poliisille ja Supolle

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksensä vuoden 2018 talousarvioesityksen täydentämisestä.

Täydennysesityksen mukaan määrärahatarve kasvaa 99 miljoonalla eurolla ja tuloarvioita nostetaan 32 miljoonalla eurolla.

Ehdotus lisää valtion nettolainanottoa 67 miljoonalla eurolla. Valtion nettolainanotoksi ensi vuonna arvioidaan kolme miljardia euroa.

Vuoden 2017 nettolainanotoksi on kolmannen lisätalousarvioesityksen mukaan arvioitu 4,5 miljardia euroa. Valtionvelan määrän arvioidaan olevan ensi vuoden lopussa noin 110 miljardia euroa

Poliisille lisää määrärahaa

Sotilaallisen kriisinhallinnan menoja ehdotetaan lisättäväksi 5,4 miljoonalla eurolla. Lisäys aiheutuu pääosin siitä, että Suomi valmistautuu jatkamaan osallistumista YK:n UNIFIL-operaatiossa Libanonissa.

Poliisille ja Suojelupoliisille ehdotetaan yhteensä viisi miljoonan euron kertaluonteista lisäystä terrorismin torjuntaan tarvittaviin investointeihin, turvapaikkapalautusten tehostamiseen sekä siviilitiedustelutoiminnan kohentamiseen.

Suojelupoliisille esitetään yhteensä 3,2 miljoonan euron lisärahoitusta. Lisärahoituksesta kaksi miljoonaa euroa kohdistettaisiin terroritekoihin varautumiseen ja siviilitiedustelun valmiuksien kohentamiseen, 0,6 miljoonaa euroa maksuttomiin turvallisuusselvityksiin ja 0,6 miljoonaa euroa Suojelupoliisin väistö- ja lisätiloihin.

Rajavartiolaitoksella on tarve korvata 1960–1980-luvuilla hankitut vanhentuneet rannikkovartioveneet. Rajavartiolaitoksen merivene MIV 15 -hankinnasta syntyviä kustannuksia varten talousarvioon ehdotetaan valtuutta hankinnan käynnistämiseksi sekä määrärahaa lisättäväksi 3,3 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Suomi on saanut meriveneiden hankintaan erillisrahoitusta Euroopan komissiolta.

Hallituksen arvio uusista turvapaikanhakijoista on alentunut. Vuoden 2018 talousarvioesityksen määrärahat on mitoitettu arvioidun 7 000 uuden turvapaikanhakijan mukaisesti, mutta tämänhetkisen arvion mukaan hakijoiden määrä jäänee alhaisemmaksi ollen 4 000 hakijaa.

Muutos vähentää kotouttamisen määrärahatarvetta 3,8 miljoonalla eurolla sekä perusopetukseen valmistavan koulutuksen ja aikuisten perusopetuksen määrärahatarvetta 3,4 miljoonalla eurolla.

Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistämiseen ehdotetaan yhteensä 1,17 miljoonan euron lisäystä, joka kohdentuu muun muassa kotoutumisen edistämiseen liittyviin palkkauskustannuksiin sekä koulutus- ja työllistymispolkujen nopeuttamiseen.

Tasoristeyksiin ja uusiin liikennehankkeisiin varoja

Tasoristeyksien parantamiseen suunnataan kahden miljoonan euron lisämääräraha.

Poimintoja videosisällöistämme

Valtatie 4:n Kirri-Tikkakoski -moottoritien rakentamiseen ehdotetaan 139 miljoonan euron valtuutta, joka lisää ensi vuoden määrärahatarvetta runsaalla kuudella miljoonalla eurolla.

Lisäksi hallitus on päättänyt, että Pasila–Riihimäki -rautatien 2. vaihe valmistellaan niin, että hallituksella on edellytykset päättää keväällä 2018 sen sisällyttämisestä kehyspäätökseen. Hankkeen tavoitteena on lisätä pääradan liikennöintikykyä.

Valtiovarainministeriön mukaan hankkeet toteutetaan kehysten puitteissa.

– Menokehys ei enää mahdollista muiden suurten liikennehankkeiden aloittamista tällä vaalikaudella, ministeriö toteaa.

Kasvumoottorirahoitusta

Teollisuuden uudistumiseen ja yritysvetoisten liiketoimintaekosysteemien kehittämiseen ehdotetaan uutta 30 miljoonan euron pääomalainaa.

Pääomalainaa on tarkoitus myöntää kasvuhakuisen yritystoiminnan käynnistämiseen, kun toiminnan vaikutukset näkyvät laaja-alaisena innovaatioiden hyödyntämismahdollisuuksien lisääntymisenä ja yritysten uudistumisena.

Lisäksi hallitus ehdottaa valtuutta tehdä tarjouskilpailun perusteella sitoumuksia tuen myöntämisestä voimalaitoksille keskimäärin 2,0 terawattitunnin sähkön vuosituotannon perusteella uudessa uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön preemiojärjestelmässä.

Rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan osoitettuun määrärahaan ehdotetaan tehtäväksi yhdeksän miljoonan euron korotus. Tavoitteena on, että kuntoutukseen ja veteraanien kotiin vietäviin palveluihin varatut määrärahat ovat riittävät ja että kaikilla veteraaneilla on mahdollisuus päästä heille tarkoitettujen palveluiden piiriin.

Mainos