MI5:n johtaja Andrew Parkerin mukaan, vaikka ns. islamilainen valtio ISIS kehottaa yksinäisiä susia iskuihin länsimaissa, al-Qaeda pyrkii näyttävämpään iskuun.
– Tiedämme, että Syyriassa majailevilla terroristeilla on aikeita Britanniaa vastaan. He yrittävät suunnata iskuja maahamme sekä kehottavat ekstremistejä toimimaan itsenäisesti, hän sanoo.
Al-Qaedalla on tiedustelujohtajan mukaan kuitenkin suurisuuntaisempia suunnitelmia.
– Edessämme on monimutkaisempia ja kunnianhimoisempia suunnitelmia, jotka noudattavat surullisen tunnettuja al-Qaedan lähestymistapoja: saada aikaan suuri määrä uhreja, usein iskemällä joukkoliikenteeseen tai tunnettuihin maamerkkeihin.
– Esimerkiksi tiedämme, että al-Qaedan ydinryhmällä Syyriassa on suunnitelmia aiheuttaa valtavan määrän uhreja aiheuttavia iskuja lännessä, MI5-johtaja sanoo.
MI5:n mukaan al-Qaedan eksperttejä on siirtynyt Pakistanista Syyriaan, jossa he koettavat värvätä brittitaustaisia vapaaehtoisia iskuihin kotimaassaan.